Ruhtinatar ja hänen veljensä, jotka juuri olivat palanneet sunnuntaimessusta — neljä päivää oli kulunut Bellarionin paosta — istuivat asesalissa keskustelemassa tilanteesta. Nuori markiisi oli monessa asiassa toista mieltä kuin neito, sillä hän oli pitänyt silmiään auki, eivätkä Carmagnolan suuret eleet tehonneet häneen ollenkaan.
Heidän luokseen ohjattiin tuokion kuluttua, edeltäkäsin ilmoittamatta, kaksi miestä. Toinen oli pieni ja vaatimattoman näköinen, toinen taas lihava ja punakka, kasvoillaan hyväntuulinen ilme. Mahtavan nenän kummallakin puolen vilkkuivat siniset silmät tuuheitten, mustien kulmakarvojen alla, ja kapea, harmaa hiusseppele ympäröi kiiltävän kaljua päätä.
Heidän ilmestymisensä sai sisarukset silmänräpäyksessä jaloilleen.
"Barbaresco!" huudahti neito ilahtuen ja ojentaen molemmat kätensä heitä kohti. "Ja Casella!"
"Ynnä", lisäsi Barbaresco vaappuessaan lähemmäksi, "ulkopuolella viisisataa karkuria Montferratista, sekä ghibellinejä että guelfejä, jotka olemme haalineet kokoon Piemontista ja Lombardiasta täydentämään suuren Bellarionin armeijaa ja auttamaan häntä Theodoren kukistamisessa."
He suutelivat ensin ruhtinattaren ja sitten markiisin kättä. "Herra markiisi", touhusi öykkäri Casella, "te olette kasvanut niin että olin tuskin tuntea teitä. Olemme uskollisia alamaisianne ja palvelijoitanne, kuten madonnakin tietää, ja olemme jo vuosikausia työskennelleet hyväksenne. Nyt aavistamme kuitenkin, että olemme pääsemässä päämääräämme. Theodore on vihdoinkin joutunut umpikujaan. Me autamme teitä antamaan hänelle armoniskun."
Ruhtinatar toivotti heidät sydämestään tervetulleiksi ja piti heidän saapumistaan hyvänä enteenä. Hän käski palvelijan tuoda viiniä ja heidän maistellessaan vahvasti maustettua juomaa, kertoi hän heille vaiheistaan ja tilanteesta tällä hetkellä.
Innostus laimeni hiukan. Bellarionin asenne muutti kokonaan heidän suunnitelmansa.
Barbaresco pullisti paksuja poskiaan ja tuijotti synkästi eteensä.
"Sanoitteko, että Bellarion on Theodoren apuri?"