"Meillä on todisteita siitä", vakuutti ruhtinatar ja kertoi hänelle kirjeestä. Kreivin hämmästys oli valtava. "Onko se teistä outoa?" kysyi neito. "Pitäisi teidänkin tietää, mikä hän on miehiään."
"Hm! Luulin kyllä sinä yönä, jona Spigno sai surmansa hänen kädestään, että hän oli vaarallinen vehkeilijä, mutta käsitin pikkuista myöhemmin, että hän oli menetellyt aivan oikein."
"Surmatessaan Spignon?" Neito kalpeni. Gian Giacomo kumartui eteenpäin kuunnellen innokkaasti. Tuokion äänettömyyden jälkeen Valeria naurahti suuttuneesta "Hän surmasi Spignon senvuoksi että Spigno oli minun ystäväni ja veljeni ystävä, kaikkien uskollisten ystäviemme johtaja."
Barbaresco ravisti mahtavaa päätään. "Hän surmasi Spignon, koska Spigno oli Theodoren urkkija."
"Mitä?"
Neidosta tuntui kuin olisi maailma hänen ympärillään luhistunut. "Hänen korvansa humisivat ja Barbarescon syvä, jylisevä ääni kuului kuin maan uumenista.
"Koko juttu oli niin yksinkertainen, niin päivänselvä. Jo sen seikan, että me löysimme hänet täysin pukeutuneena samasta ullakkokomerosta, jonne olimme teljenneet Bellarionin, olisi pitänyt ilmaista meille, mikä mies Spigno todellisuudessa oli. Miten hän oli joutunut ullakolle? Me emme saaneet todistetuksi, että Bellarion olisi harjoittanut urkintaa Theodoren hyväksi, mutta ellei Spignoa olisi ollut, olisi hänen kuitenkin käynyt hullusti. Yöllä lähti Spigno vapauttamaan Bellarionia, mutta paljasti itsensä juuri täten nuorukaiselle, joka heti surmasi hänet."
"Oletteko aivan varmat Spignon syyllisyydestä?" huohotti Valeria.
"Varmatko?" nauroi Casella. "Sinä yönä, jolloin päätimme paeta, kävimme ensin varmuuden vuoksi katsastamassa Spigno-vainajan asuntoa. Sieltä löysimme Theodorelle osoitetun kirjeen, joka oli lähetettävä perille siinä tapauksessa, että Spigno sattuisi kuolemaan tai katoamaan. Kirje sisälsi luettelon nimistämme ja selonteon kunkin osuudesta valtionhoitajaa vastaan tähdätyssä salaliitossa."
"Tämä kirje", huomautti Barbaresco, "oli tuon konnan keksintö siltä varalta, että saisimme hänet paljastetuksi. Emme olisi voineet hänelle mitään. Ah, hän oli ovela, tämä teidän paras ja uskollisin ystävänne, ja ellei Bellarionia olisi ollut…" Hän levitti kätensä ja nauroi. Neito ei kuunnellut. Hänen päänsä oli vaipunut rinnalle ja kädet lepäsivät velttoina hänen sylissään.