"Mikä kyselijä te olette? En tunne teitä, herraseni, enkä tiedä edes nimeänne."
Ruhtinatar esitteli Barbarescon ja Casellan.
"He ovat vanhoja ystäviä, jotka ovat saapuneet tänne auttaakseen minua.
Antakaa kirje messer Barbarescon nähtäväksi."
Kärsimättömän näköisenä onki Carmagnola pergamentin vyössään riippuvasta laukusta.
Barbaresco aukaisi hitaasti käärön ja alkoi lukea Casellan tirkistellessä hänen olkansa yli. Päästyään loppuun kohotti hän katseensa ja tuijotti kummastellen ensin Carmagnolaa ja sitten muita.
"Taivahan taatto, messer Carmagnola! Teillä on urhoollisen soturin maine ja piirteiltänne olette jalon näköinen, joten minun on pidettävä teitä kunnian miehenä, mutta mieluummin luotan sentään ruumiillisiin avuihinne kuin älyynne."
"Herra!"
"Oo, ah, osaatte kyllä pullistaa rintaanne ja huutaa ja pöyhkeillä, mutta käyttäisitte kerran järkeännekin." Lihavalle, punakalle naamalle levisi ivallinen virnistys. "Mestari Theodore tiesi kyllä, mitä teki, kyhätessään tämän hienon tekeleen. Hän tunsi teidät. Ja, kunniani kautta, hän olisi tarkoituksensa saavuttanutkin, jos messer Bellarion olisi ollut hitaampi käänteissään. Ehei, älkää yhtään kiroilko ja mahtailko? Lukekaa kirje uudestaan. Kysykääpä itseltänne, olisiko siihen pantu täydellistä päälle- ja allekirjoitusta, jos se kerran oli salainen, ja tuumikaa samalla, oliko se ylimalkaan lainkaan tarpeellinen, kun se ei kerran sisältänyt mitään muita tietoja kuin että Bellarion oli teidät kavaltanut."
"Samaa sanoi Bellarionkin", huudahti markiisi.
"Mutta me emme tahtoneet häntä uskoa", voihki ruhtinatar.