Suuri mies kumarsi käsi sydämellä, osoittaakseen, että hän oli valmis kärsimään mitä hyvänsä ruhtinattarensa vuoksi.
Senjälkeen hän alkoi puolustella itseään. Hän ehkä hyvinkin myöntäisi Barbarescon olevan oikeassa, jos kirje olisi ainoa todistus Bellarionia vastaan. Mutta, hän toisti vielä kerran, Bellarionin uhkaus lopettaa piiritys oli jo yksistäänkin tarpeeksi raskauttava seikka.
"Miten tämä kirje joutui käsiinne?" kysyi Barbaresco.
Gian Giacomo vastasi Carmagnolan puolesta. Ja neito lisäsi katkerasti itseään soimaten: "Eikä tuota lähettiä suostuttu kuulustelemaan, vaikka Bellarion sitä vaati."
"Moititteko minua siitä, madonna?" huudahti Carmagnola. "Mies oli tavallinen moukka, joka ei olisi osannut selittää mitään. Hänen kuulustelemisensa olisi ollut ajan hukkaamista."
"Se aika on hukattava nyt", päätti Barbaresco.
"Miksi?"
"Eihän meillä ole tässä muutakaan hupia."
Carmagnola kohtasi hänen ivallisen katseensa.
"Hyvä herra, te olette nähtävästi päättänyt koetella kärsivällisyyttäni. Kutsuttakoon lähetti tänne."