"Tehän kuulitte, mitä messer Barbaresco kertoi."
"Messer Barbarescon mielipide ei merkitse minulle mitään. Minulla on silmät ja järki päässä."
Neito loi häneen melkein säälivän katseen ja virkahti, ehken tarpeettoman julmasti:
"Jaksatte vieläkin luottaa järkeenne? Ettehän toki vakavissanne?"
Se oli surmanisku Carmagnolan rakkaudelle ja samalla niille rohkeille haaveille, joita hän oli hautonut. Se riitti tuhoamaan hänen turhamaisuutensa, sen ainoan ominaisuuden, jonka varassa hän oli kyennyt pysyttelemään pinnalla.
Hän horjahti, palttinanvalkeana huuliaan myöten, kasvot vääristyneinä. Suurella vaivalla sai hän itsensä hillityksi senverran, että jaksoi kumartaa ja vastata:
"Madonna, huomaan, että olette tehnyt valintanne. Toivon hartaasti, ettei teidän tarvitse koskaan päätöstänne katua. Epäilemättä saattavat nämä montferratilaiset herrasmiehet teidät turvallisesti Mortaraan, tai kenties voitte matkata da Tendan kondottan mukana. Vaikka siis jään tänne aivan riittämättömän joukon kanssa, aion suorittaa tehtäväni loppuun. Ehkä sittenkin voin pelastaa teidät, madonna. Jumala kanssanne!" Hän kumarsi uudelleen. Kenties toivoi hän sisimmässään saavansa vieläkin kuulla jonkun pidättävän sanan. Turhaan.
"Kiitän teitä sanoistanne, hyvä herra", virkkoi neito muodollisesti.
"Jumala olkoon teidänkin kanssanne."
Carmagnola puraisi huultaan, kääntyi ja poistui, kultakiharainen pää pystyssä. Ei aavistanut hän tällä hetkellä, että tuo samainen uljas pää katkeaisi Venetsian piazzettalla muutamaa vuotta myöhemmin. Hän oli perääntynyt hyvässä järjestyksessä, kaikesta huolimatta.
Ei nähnyt neitokaan häntä sen koommin.