Kun ovi paukahti kiinni, läiskäytti Barbaresco kämmenellään paksua reittään ja purskahti suureen nauruun.
XIII luku.
CASALEN VALTAUS.
Kun Bellarion ilmoitti aikovansa lopettaa Vercellin piirityksen, ajatteli hän, varmistuttuaan siitä, ettei muullakaan tavoin voisi valloittaa kaupunkia, muuatta Tukydideen opettamaa liikettä, jota hän ennenkin oli monasti ja menestyksellä käyttänyt. Hänen oli saatava Theodore pois rotankolostaan.
Hänen sveitsiläisensä, joita eivät turhat varusteet painaneet, tekivät taivalta helposti ja nopeasti. He jättivät leirinsä Vercellin edustalla keskiviikkoyönä ja jo seuraavan perjantain iltapuolella saapuivat he Pavonen kylään. Täällä oli Koenigshofen majoittunut Facinon kolme vuotta sitten käyttämiin asumuksiin. Bellarioninkin väki sai täältä yösijan. Mutta väsyneitten sotilaitten levätessä istui uupumaton ylipäällikkö suurimman osan yötä valveilla, huolehtien valmistuksista leirin purkamista varten. Jo varhain aamulla hän Giasone Trottan ja Koenigshofenin sekä ratsuväen kanssa lähti liikkeelle, jättäen Stoffelin johtoon hitaamman jalkaväen ja tykistön ynnä kuormaston.
Hämärissä ratsasti etujoukko San Salvatoreen, missä levättiin, ja seuraavana sunnuntaina aamupäivällä, juuri samaan aikaan kuin Barbaresco saapui Vercelliin, ehti Bellarion, Valsassinan ruhtinas, Casalen Lombardiaportille, kuljettuaan samaa tietä, jota monta vuotta sitten nimettömänä orpona oli tarponut, paetessaan Casalesta päämääränään Pavia ja kreikanopinnot.
Monia teitä oli hän siitämisin kulkenut, olipa käynyt Paviassakin, ei kuitenkaan köyhänä koululaisena, vaan kuuluna kondottierina, eikä kerjäämässä opin muruja yliopistosta, vaan vaatimassa parasta, mitä kaupunki saattoi tarjota. Kreikankieli oli jäänyt oppimatta, mutta sensijaan oli hän oppinut paljon muuta. Vieraaksi olivat silti jääneet kanssaihmiset, perin arvottomaksi maallinen touhu. Siksipä olikin hän iloinen ajatellessaan, että se taival, jonka hän viisi vuotta sitten oli aloittanut juuri tässä paikassa, myös tähän paikkaan päättyisi. Tehtävä, jonka hän niin umpimähkään oli ottanut suorittaakseen, oli monien kummallisten vaiheitten jälkeen vihdoinkin loppuun saatettu. Vain viimeistely enää puuttui. Kun sekin oli suoritettu, riisuisi hän haarniskansa, luopuisi arvonimistään ja palaisi jalan käyden, nöyrempänä kuin lähtiessään ja kerettiläisyydestään päässeenä, Ciglianon luostarin rauhaisiin suojiin.
Hänen tunkeutumistaan Montferratin pääkaupunkiin ei kukaan ollut estämässä. Linnaväen päälliköllä ei ollut mitään mahdollisuuksia torjua aivan odottamatta ilmestyvää suurta armeijaa. Ja kun Casalen asukkaat tänä sunnuntaiaamuna palasivat messusta, saivat he kummakseen nähdä Liutprandin tuomiokirkon edustan ja aukiolle johtavat pääkadut tulvillaan eri kansallisuuksiin kuuluvia sotilaita. Siinä oli italialaisia, gascognelaisia, burgundilaisia, svaabeja, saksilaisia ja sveitsiläisiä, ja heidän päällikökseen ilmoittautui pitkä mies, joka julisti olevansa Montferratin markiisin Gian Giacomon armeijan kenraalikapteeni.
Tämä tieto ei heitä ensinkään tyynnyttänyt. Sotaväen näkeminen pani heidät pelkäämään ryöstöä ja tihutöitä.
Vanhainneuvosto kokoontui Bellarionin kutsusta kaupungintalolle saamaan tietoa rosvopäällikön — kuten he otaksuivat — vaatimuksista.