"Tähän, jos minua uskotte — ja uskoa teidän täytyy kaiken tapahtuneen jälkeen —. ei minun tarvitse mitään lisätä. Yksityiskohdista kirjavissa vaiheissani teitä palvellessani ei minun ole tarvis puhua. Ymmärrätte ne varsin hyvin, kun näette ne uudessa valossa. Me olemme nyt pääsemässä päämäärään, jonka saavuttamiseksi kaikki nämä ponnistukset olivat tarpeen."
Tämänjälkeen seuraa selonteko niistä seikkailuista, joihin hän joutui paettuaan Quintosta, sekä vihdoin kehoitus, että ruhtinatar veljineen heti lähtisi matkalle Casaleen. Bellarion tukisi häntä täällä kaikin tavoin ja kansa odotti vain saavansa nähdä laillisen ruhtinaansa, osoittaakseen avoimesti riemunsa saavutetun voiton johdosta.
Tämä kirje lähetettiin seuraavana päivänä Quintoon, mutta ruhtinatar ei saanut sitä ennenkuin viikkoa myöhemmin, ehdittyään jo Alessandrian ohi.
Aamulla säikähtivät casalelaiset uudelleen Ugolino da Tendan valtavan ratsujoukon karauttaessa kaupunkiin. Ugolino itse riensi torventoitottajan seuraamana Bellarionin luo ilmoittautuakseen takaisin palvelukseen ja kertoakseen Barbarescon saapumisesta Quintoon.
Bellarion pommitti häntä kysymyksillä, tiedustellen, mitä Barbarescon uutisten johdosta oli sanottu, mitä erittäinkin ruhtinatar oli sanonut, minkälaisen vaikutuksen Barbarescon kertomus häneen oli tehnyt ja miten hän senjälkeen oli suhtautunut Carmagnolaan. Ja kun hän oli saanut uteliaisuutensa tyydytetyksi, hämmästytti hän Ugolinoa, joka oli odottanut moitteita ja kylmäkiskoisuutta, syleilemällä häntä lämpimästi.
Lähiseuraavina päivinä panivat kaikki merkille, että ennen niin vakava tai ivallinen Bellarion oli merkillisen iloisen ja onnellisen näköinen. Hän oli kokonaan muuttunut. Hän touhusi vilkkaasti tehtävissään, hyräillen silloin tällöin jotakin laulunpätkää, valmiina nauramaan mitättömimmällekin sukkeluudelle. Hänen suuret silmänsä, joiden ilme tavallisesti oli ollut niin synkkä, loistivat oudon kirkkaina.
Ja siitä huolimatta uurastettiin näinä päivinä kuumeisesti. Oli valmistauduttava viimeiseen ponnistukseen voiton varmistamiseksi. Bellarion ratsasti päivisin parin kolmen upseerin seurassa Casalen ympäristössä, tutki Sesiaa ja Pota erottavan niemekkeen läpikotaisin ja piirusteli öisin karttoja päivällä laatimiensa luonnosten mukaan. Tämän tästä lennättivät hänen tiedustelijansa hänelle uutisia Vercellin vaiheilta.
Kaukonäköisenä kuten kaikkien aikojen suuret sotapäälliköt saattoi hän jo ennakolta päätellä, mihin Theodore ryhtyisi. Senvuoksi hän keskiviikon valjetessa lähetti Ugolino da Tendan miehineen pois Casalesta. Seuraavana yönä lähetti hän Ugolinon kuormaston Trinon metsiin, jonne kondottan oli leiriydyttävä, siksi kunnes sitä tarvittaisiin.
Perjantaiaamuna saapuivat vihdoin markiisi Gian Giacomo ja hänen sisarensa Casaleen, saattueenaan montferratilainen maanpakolaisjoukko, jota johtivat Barbaresco ja Casella. Kansa tulvi kaduille ja kaupungin portille tervehtiäkseen sekä ruhtinastaan että pakolaisten joukossa olevia ystäviään ja omaisiaan. Bellarion oli Lombardian portille sijoittanut viisikymmentä keihäsmiestä käsittävän kunniavartion ja oli itse upseereineen portin ulkopuolella tulijoita vastassa.
Katuja reunustavan kansan riemuhuudot nostattivat kyyneleitä ruhtinattaren silmiin ja punan nuoren markiisin poskille. Kyyneltynyt oli neidon katse yhä vielä hänen kohdatessaan Bellarionin tämän huoneessa myöhemmin päivällä.