"En muista", sanoi hän, "minkään liikuttaneen minua niin syvästi kuin teidän kirjeenne. Pitäkää minua hupsuna, jos tahdotte, mutta älkää luulko, että olen kiittämätön. Veljeni tahtoo antaa teille todistuksen kiitollisuudestamme niinpian kuin se vain on hänen vallassaan."
"Madonna, en pyydä mitään kiitollisuudenosoituksia, enkä tarvitse niitä. Kuten pian saatte nähdä, en ole palvellut teitä hyötyä tavoitellen, vaan saavuttaakseni päämääräni."
"Huomaan sen nyt jo."
Bellarion hymyili miettivästi.
"Pian olette huomaava sen vielä selvemmin."
Heidän keskustelunsa päättyi tähän, sillä Stoffel ryntäsi huoneeseen kertoen, että Vercellistä oli äsken saapunut tiedustelija tuoden tärkeitä uutisia. Theodore oli vihdoinkin hyökännyt, raivannut itselleen tien Carmagnolan rintaman läpi ja lähestyi nyt Casalea. Hänen armeijassaan oli neljä tai viisituhatta miestä, ja se oli kaikin puolin hyvin varustettu.
Uutinen oli jo ehtinyt levitä casalelaistenkin keskuuteen, herättäen luonnollisesti suurta levottomuutta. Pelättiin kaupungin piiritystä ja valloitusta. Jos Theodore saisi Casalen uudelleen haltuunsa, osaisi hän kostaa verisesti.
"Lähettäkää pari airutta kaupungille", käski Bellarion, "ilmoittamaan, ettei mitään piiritystä ole odotettavissa. Armeija marssii jonkun tunnin kuluttua Casalesta kohtaamaan Theodoren Pon tuolla puolen."
XIV luku.