Theodore oli lähtenyt Vercellistä auringon noustessa. Hän oli laatinut suunnitelmansa huolellisesti, ja aluksi näytti kaikki sujuvan hyvin. Carmagnola ei osannut aavistaa mitään, ja ennenkuin hän oikein tointui hämmästyksestään, havaitsi hän jo olevansa pakomatkalla yllätetyn kondottansa kanssa.
Theodore jatkoi matkaansa Casalea kohti. Bellarion oli saavuttanut tarkoituksensa. Hän oli käyttänyt vanhaa, monasti koeteltua temppua, iskenyt paljastettuun kohtaan saadakseen vastustajan esille suojan takaa. Ja aivan niinkuin hän oli arvellutkin, oli Theodore huomannut, ettei kannattanut viivyskellä Vercellin tapaisessa rajakaupungissa, kun koko muu valtakunta sillävälin saattoi luisua käsistä.
Mutta niinpian kuin Carmagnola käsitti Theodoren jättäneen Vercellin suojattomaksi, kokosi hän hajalla olevat joukkonsa ja riensi räikkyvin torvin ja liehuvin lipuin voittajana kaupunkiin. Purkaen sitten patoutuneen kiukkunsa viattomiin asukkaisiin, antoi hän sotilaittensa ryöstää ja hävittää kaupunkia mielin määrin. Ja vielä samana iltana lähetti hän herttua Filippo Marialle näin kuuluvan kirjeen:
"Jalo Herttua, ja Hyvä Herrani. — Suureksi ilokseni voin teidän korkeudellenne ilmoittaa, että Montferratin herra Theodore, saatuaan tietää Valsassinan ruhtinaan ja eräitten muitten upseerien poistuneen seudulta joukkoineen, rohkeni tänään päivän koittaessa antautua taisteluun kanssamme. Kiihkeän kahakan jälkeen Quinton läheisyydessä me, huolimatta vähälukuisuudestamme, ajoimme hänet pakosalle. Koska joukkoja ei riittänyt takaa-ajoon, joka olisi johtanut meidät Montferratin alueelle, ja koska Vercellin valloitus ja palauttaminen Milanolle oli se tehtävä, jonka olimme teidän korkeudeltanne saaneet suorittaaksemme, marssimme suoraa päätä kaupunkiin, jota nyt pidän hallussani teidän korkeutenne nimissä. Voittamalla vihollisemme näin täydellisesti ja nopeasti toivon toimineeni teidän korkeuttanne täysin tyydyttävällä tavalla."
Theodoren marssi Casalea kohti oli kaikkea muuta kuin pakoa. Raskaan piirityskoneiston kuljetus pehmeässä maastossa oli siksi hankalaa ja hidasta, että vasta illan suussa päästiin Villanovaan. Täällä ilmoittivat tiedustelijat, että Valsassinan ruhtinaan johtama vahva armeija jo kiersi pohjoista kohden Terranovan tienoilla.
Theodore ei ollut osannut odottaa tämäntapaista uutista. Se teki hänet levottomaksi. Hän oli matkannut melko huolettomasti tänne saakka siinä varmassa vakaumuksessa, että Bellarion odottaisi häntä Casalessa. Siksi hän oli raahannut mukanaan tuota kirottua piirityskalustoakin. Mutta nyt tuo yllätyksien mies jälleen sotki hänen laskelmansa.
Theodore pakottautui toimimaan ripeästi. Vihollinen saattoi olla hänen kimpussaan milloin hyvänsä. Valmisteluissa ei voitu noudattaa läheskään sitä huolellisuutta, jota tilanne olisi vaatinut. Miehet olivat jo yöpuulle menossa ja äkillinen hälyytys sai heidät ihan ymmälle. Varusteet koottiin häthätää ja sitten kiiruhdettiin puolijuoksua kylästä. Theodore pelkäsi saartoa.
Marssittiin piittaamatta suuria järjestyksestä. Theodore aikoi, viisaasti kyllä, yrittää päästä Cornon ja Popolon väliselle viertotielle, jonka molemmin puolin marskimaat tarjosivat sivustoille hyvän suojan. Hänelle oli nyt eduksi saada taistella mahdollisimman kapealla rintamalla. Miten hänen loppujen lopuksi kävisi, oli tällä hetkellä vaikea sanoa, mutta viertotie pelastaisi hänet ainakin toistaiseksi.
Turha toivo. Tuskin oli ehditty kunnolla penikulmankaan päähän Villanovasta, kun jo vihollisarmeija hyökkäsi sekä takaa että vasemmalta. Theodore sai sentään varoituksen siksi ajoissa, että ennätti joten kuten järjestää joukkonsa. Hän sijoitti tällöin jalkaväkensä niin nerokkaasti, että Bellarioninkin oli ilmaistava ihailunsa.
Mutta valitettavasti eivät jalkamiehet olleet päällikkönsä tasolla. Muodostelma oli heille outo, eikä heidän toiminnastaan tahtonut tulla mitään. Muutamia hevosia keihästettiin, rintamaan syntyi aukkoja ja Giasone Trottan raskas ratsuväki heittäytyi heti niihin, kylväen tapparoillaan kuolemaa ympärilleen. Theodoren varaväki alkoi liikehtiä ja taistelun tuoksina kiihtyi nopeasti. Markiisi ei totisesti ollut kadehdittavassa asemassa. Vasen sivusta työntyi yhä kauemmas Dalmazzon hyllyville soille, selkäpuolella taas virtasi leveä Po. Hän kaarsi edelleen saadakseen armeijansa ainoalle mahdolliselle perääntymistielle, Cornon ja Popolon väliselle lujapohjaiselle maakaistalle, ja onnistuikin lopulta yrityksessään. Epätoivoisesti taistellen alkoi hän vetäytyä taaksepäin tuuma tuumalta ja sitämukaa kapeni rintamakin. Elleivät Bellarionin upseerit tunteneet maastoa, täytyisi heidän ennenpitkää joutua hetteeseen jommallekummalle puolen tietä. Jos he taas tunsivat seudun, oli heidän pian lopetettava painostuksensa, koska taistelun jatkaminen olisi voinut käydä heille itselleen kohtalokkaaksi. Theodore hymyili synkkää hymyä, tyytyväisenä ovelaan temppuunsa. Hän oli saanut hengähdysaikaa. Nyt ehtisi hän järjestää joukkonsa ja valmistautua vastahyökkäykseen.