Stoffel nosti hänelle tuolin ja sveitsiläiset auttoivat häntä istuutumaan. Hän huoahti helpotuksesta ja kumartui eteenpäin, niin ettei selkä koskenut tuolinselustaan.
"Muuan ritareistanne, hyvä herra, murskasi olkapääni viimeöisessä kahakassa."
"Minä olisin halusta taittanut niskanne."
"Se kai oli hänenkin tarkoituksensa. Mutta minut tunnetaan Bellarion
Onnekkaana."
"Herra Theodore antoi teille äsken toisen nimen", sanoi Valeria. Bellarion näki hänen huuliensa vavahtavan ja suuttumuksen hänen Theodoreen suunnatussa katseessaan eikä voinut olla ihmettelemättä. Saattoiko noin suloinen olento todella vihata katkerasti ja leppymättömästi? "Hän on äkkipikainen mies", jatkoi neito, "eikä siekaile puheissaan enempää kuin töissäänkään. Hänen viekkautensa tuntuu kuitenkin olevan mennyttä."
"Niin", virkkoi Bellarion, "me olemme riistäneet häneltä kaikki, hänen henkeään lukuunottamatta. Hyväntahtoisuuden naamarinkin."
"Olette sangen jalomielisiä!" sanoi Theodore. "Herjaatte vankia.
Pitääkö minun olla kauan pilkattavananne?"
"Ei missään tapauksessa", vastasi Bellarion. "Te ette ole koskaan miellyttänyt minua. Viekää hänet pois, Ugolino, ja antakaa vartioida häntä tarkasti. Oikeudenkäynti alkaa huomenna."
"Koira!" kahahti Theodore myrkyllisesti, kääntyessään lähtemään.
"Minun vaakunassani on koira ja teidän vaakunassanne on hirvi, mikä tuntuu sopivan vallan erinomaisesti. Valitessani koiran ajattelin hienoisesti teitäkin."