"Tämä on rangaistus heikkoudestani", mutisi Theodore. "Minun olisi pitänyt hirtättää teidät ollessanne vankina täällä Casalessa."
"Maksan velkani", vastasi Bellarion. "Jätän teidän niskanne taittamatta, jotta voisitte vielä kauan elää ja hallita ruhtinaskunnassanne Genovassa. Palaamme asiaan huomenna."
Ugolino hoputti Theodorea lähtemään. Kun ovi sulkeutui, kaatui
Bellarion eteenpäin ja pyörtyi.
XV luku.
VIIMEINEN TAISTELU.
Palatessaan tajuihinsa havaitsi Bellarion makaavansa terveellä kyljellään maalattujen nahkaverhojen peittämän ikkunan alle nostetulla leposohvalla.
Muuan vanha, mustapukuinen mies, joka seisoi sohvan vieressä, katseli häntä huolestuneen näköisenä ja joku, jota hän ei voinut nähdä, asetteli hyvältä tuoksuvaa, kylmää käärettä hänen otsalleen. Kun hän huokasi syvään, ilmestyi vanhuksen kasvoille hymy.
"Kas niin! Nyt sujuu kyllä kaikki hyvin. Mutta hänet on saatava vuoteeseen."
"Siitä kyllä pidän huolen", vastasi hiljainen ääni, joka ei voinut olla kenenkään muun kuin ruhtinatar Valerian.
"Hänen palvelijansa ovat alakerrassa. Lähettäkää heidät tänne kun menette."