"En, madonna. Minä vain osoitan teille, että teidän on luotettava minuun. Jos epäilette, ette voi toimittaa minua pidätetyksi enempää kuin vapauttaakaan minua."
"Kunniani kautta, herra, olettepa merkillisen ovela ollaksenne luostarissa kasvanut."
"Luostarissakin, madonna, saattaa oppia oveluutta." Ja yht'äkkiä valtasi hänet kumma, vastustamaton halu palvella tuota edessään seisovaa, hurmaavaa olentoa, suorittaa hänelle velkansa. Luultavasti hän ei itsekään oikein ymmärtänyt niitä vaikuttimia, jotka saivat hänet lausumaan: "Jos voitte luottaa minuun, madonna, niin antakaa minun tehdä jotakin hyväksenne."
"Tehdä jotakin hyväkseni?"
"Niin. Enkö voisi palvella lähettinänne? Asettua odottamanne miehen tilalle? Otaksun nimittäin, että teillä on joku viesti lähetettävänä."
"Otaksutteko?"
"Kaikesta siitä päättäen, mitä olette sanonut."
"Sanoin niin kovin vähän." Neito oli epäluuloinen.
"Olen tehnyt erinäisiä johtopäätöksiä. Ehkä liiankin rohkeita. Antakaas, kun kerron." Bellarion taisi kerskailla hieman. "Odotitte viestiä joltakin Barbaresco-nimiseltä herrasmieheltä. Jätitte katuoven raolleen, jotta lähetti pääsisi puutarhaan, ja odotitte häntä yksinänne. Seuraneitonne, joista ainakin toiseen luotatte täydellisesti, jätitte pidättelemään hoviherroja etäämpänä, vartioidessanne suljettua puutarhaa. Tästä päättelen, että olitte levoton ja haluatte pitää asian salassa. Olitte levoton, koska olitte turhaan odottanut viestintuojaa jo kaksi viikkoa, ja koska tavanmukainen lähetti, messer Giuffredo, oli kateissa. Ehkäpä pelkäsitte, että messer Giuffredolle, kenties messer Barbarescollekin, oli tapahtunut jotakin. Tämä taas todistaa, että ne hankkeet, joita odottamanne viesti koskee, ovat vaarallista laatua. Olenko oikeassa?"
Kysymys oli turha. Vastaus oli selvästi luettavissa ruhtinattaren kasvoista.