Kaikesta tästä oli markiisi Theodore päässyt selville. Hän oli nähnyt, miten Gian Galeazzo vuosi vuodelta laajensi alueitaan käyttämällä tätä "järjestelmäänsä", ja hän oli varma siitä, että milanolainen lopulta olisi saanut koko Pohjois-Italian haltuunsa, ellei rutto vihdoin olisi teljennyt häntä Melegnanon linnaan, missä hän kuoli armon vuonna 1402.
Markiisi Theodoren kouluutus oli avannut hänen silmänsä näkemään ja hänen korvansa kuulemaan, ja merkillisen valppaasti älysi hän sellaisetkin asiat, jotka viattomammille ihmisille olisivat jääneet ikuisiksi salaisuuksiksi.
Hän käsitti esimerkiksi, että korkean ja kunnioitetun aseman pysyttämiseen oli kansan alati kasvava suosio tarpeen. Ja kansan suosion taas saattoi saavuttaa vain jaloilla, ylevillä ominaisuuksilla. Yksityiseen mieheen voi vaikuttaa vetoamalla hänen huonoimpiin vaistoihinsa, mutta joukko vaatii hyveitä.
Tälle totuudelle, lausui Barbaresco, perusti markiisi Theodore politiikkansa, jonka päämääränä oli Montferratin valtaistuin. Kerskailemalla monenkaltaisilla hyveillä, esiintymällä vaatimattomasti, harjoittamalla hyväntekeväisyyttä ja ottamalla huomioon kansankin mielipiteet ja toivomukset oikeutta jakaessaan, pyrki hän alamaistensa suosioon. Mutta kaikessa hiljaisuudessa hän samalla työskenteli veljenpoikansa pään menoksi.
Poika oli valitettavasti heikko ja kehittymätön. Hän oli niitä nuorukaisia, joita yhtä helposti voi johtaa hyvään kuin pahaankin. Ja Theodore huolehti siitä, että hänellä oli mahdollisimman epäterveellistä seuraa. Corsario, milanolainen opettaja, oli sairaalloisen kunnianhimoinen, lahjottu lurjus. Kaikki, mikä suinkin olisi voinut kehittää älyä ja jalostaa luonnetta, sivuutettiin järjestelmällisesti, ja jo varhaisimmassa nuoruudessaan joutui poika paheiden tielle. Castruccio, kreivi Fenestrella, Gian Giacomon ensimmäinen kamariherra, oli turmeltunut savoijlainen, joka oli menettänyt pelissä perintönsä jo ennenkuin se oli hänen käsissäänkään. Oli helppo arvata, minkävuoksi valtionhoitaja oli valinnut hänet veljenpoikansa alituiseksi seuralaiseksi.
Tässä Bellarion viisaan näköisenä pisti väliin: "Eiköhän vain markiisi
Theodore laske väärin? Kansa tietää, että hän suosii Castrucciota.
Jos Castruccio aikaansaa vahinkoa, esittää kansa laskun markiisille."
Barbaresco nauroi ivallisesti.
"Joko arvioitte Theodoren kekseliäisyyden liian vähäiseksi tai sitten olette kulkenut silmät ummessa. Eikö valtionhoitajalle jo monasti ole huomautettu Castruccion sopimattomuudesta pojan seuralaiseksi? Vettä myllyyn vain — markiisi saa siitäkin aiheen kerskailla omalla hyveellisyydellään: hän on muka monasti tahtonut lähettää pois messer Corsarion, mutta nuori markiisi on niin ihastunut ystäväänsä, ettei tahdo hänestä luopua. Mikä taas on todistus pojan huonoista taipumuksista."
"Niinpä niin", nyökkäsi Bellarion.
Hänen hitautensa ärsytti Barbarescoa. "Castruccio on todellakin pojan suosiossa. Hän kerskuu olemattomilla hyveillä ja on osannut tehdä itsestään oikean sankarin pojan silmissä. Valtionhoitaja voi tuskin mistään löytää itselleen parempaa apulaista tai nuorelle markiisille huonompaa seuraa."
Näin pääsi Bellarion selville markiisi Theodoren aikeista ja siitä liikkeestä, jonka tarkoituksena oli estää häntä toteuttamasta unelmiaan. Tämän liikkeen sieluna oli ruhtinatar Valeria, sen aivoina Barbaresco. Aikomus oli riistää hallitusohjat Theodoren käsistä ja antaa ne hallitusneuvostolle siksi kunnes Gian Giacomo ehtisi täyteen ikään. Barbaresco otaksui pääsevänsä tämän neuvoston presidentiksi.