PALVELUKSESSA.
Seuraavana aamuna kreivi Barbaresco ruhtinattaren tarmokkaan lähetin kiusaamana keräsi luokseen puoli tusinaa aatelismiehiä, jotka, kuten hänkin, olivat sekaantuneet tuohon mielettömään salaliittoon Montferratin valtionhoitajaa vastaan. Useimmat heistä, muitten muassa kreivi Enzo Spigno, olivat karkoitettuja guelfejä, jotka salaa olivat palanneet Casaleen.
He juttelivat koko joukon, kuten tällaisissa kokouksissa on tapana, mutta keskustellessaan keinoista, joilla päämäärään oli pyrittävä, olivat he niin varovaisia ja niukkasanaisia, että Bellarion lopulta päätti ärsyttämällä heitä saada jotakin varmaa tietoonsa.
"Hyvät herrat, tästä ei päästä hullua hurskaammiksi. Mitä pitää minun sanoman hänen korkeudelleen? Ainoastaanko, että kreivi Barbarescon luona muutamat Montferratin aatelismiehet väittelevät nuoren markiisin rikkomuksista?"
He tuijottivat häntä pitkään ja vilkuilivat sitten synkän kysyvästi toisiaan. Barbaresco otti lopulta vastatakseen.
"Panette kärsivällisyyteni kovalle koetukselle. En sietäisi tuota äänensävyä hetkeäkään, ellen tietäisi teidän nauttivan ruhtinattaren luottamusta."
"Ellei niin olisi, olisikin äänensävyni toinen."
"Äkkiäpä äityi hänen korkeutensa näin kärsimättömäksi", huomautti joku.
"Hänen kärsimättömyytensä ei ole niinkään äkillinen kuin sen ilmaus. Kerronpa teille erään asian: edellinen lähettinne, Giuffredo, ei tuntunut ruhtinattaresta luotettavalta. Senvuoksi hän ei uskonut Giuffredolle mitään tärkeitä asioita. Te puolestanne varotte panemasta omaa nahkaanne alttiiksi — pesisitte kätenne, jos yritys lopulta ei onnistuisikaan."
Tämä viimeinen otaksuma oli melko rohkea, mutta Bellarion näytti uljasta naamaa. Ja kun he eivät väittäneet vastaan, ymmärsi hän heidän itse asiassa pyrkivän pitemmälle kuin mitä yrittivät uskotella.