Neito katsoi häntä suopeammin. "Kylläpä olette kekseliäs."
"Älyllä selviydytään aina, madonna", muistutti Bellarion.
"Pahoittelen suuresti, että satuin… Annan teille kymmenen tukaattia, jos nimittäin ei ylpeytenne…"
"Pidätte minua ylpeänä?"
Ruhtinatar katseli häntä ylen huvitettuna. "Suorastaan äärettömän ylpeänä, sanomattoman, käsittämättömän suurenmoisena."
"Otan vastaan nuo kymmenen tukaattia saadakseni teidät vakuutetuksi inhimillisyydestäni. Ehkäpä voin käyttää ylijäämänkin teidän korkeutenne palveluksessa.
"Palveluksenne on päättynyt niin pian kuin kreivi Barbaresco on saanut viestini."
Bellarion kääntyi lähteäkseen siinä varmassa vakaumuksessa, että hänen korkeutensa oli käsittänyt erehtyneensä.
Hänen korkeutensa, nähkääs, oli aivan oikeassa, pitäessään Bellarionia hieman pöyhkeänä.
VIII luku.