Hän harppoi tiehensä. Bellarion huusi hänen jälkeensä:
"Missä aiot kylpeä?"
Munkki vastasi olkansa yli: "Tuolla alhaalla on puro vähäisen matkan päässä. Älä liiku paikaltasi, jotta löydän sinut jälleen, poikani."
Bellarion piti hänen puhuttelutapaansa hiukan omituisena. Minoriittimunkki on kaikkien veli, mutta ei suinkaan isä. Hän hypähti pystyyn, ei kuitenkaan epäluuloisena, vaan siksi, että hän oli puhtautta rakastava nuorukainen ja halusi käyttää vettä hyväkseen, jos sitä kerran oli läheisyydessä. Hän nosti kaapunsa maasta ja lähti kulkemaan vikkelän munkin jälkiä.
Saavutettuaan hänet virkahti Bellarion: "Hitaasti kulkee se, joka terveydekseen kävelee."
"Ei koskaan täällä", vastasi toinen hieman huohottaen. "Ja purolle on sievoinen matka."
"Sievoinen matka? Mutta sanoithan…"
"Voi, voi. Olin väärässä. Tässä sokkelossa ovat kaikki paikat toistensa näköisiä. Pelkäänpä kohta olevani eksyksissä niinkuin sinäkin."
Niin olikin asianlaita, sillä he saivat tarpoa kokonaisen penikulman ennenkuin tulivat purolle, joka kapeana virtasi länteen, joelle päin. Sen uoma oli melko syvä ja kumpaakin rantaa reunustivat sammalpeitteiset vierinkivet ja lehtevät sananjalat, joita lehvien lomista pilkoittavat auringonsäteet kultasivat. Pian löysivät he kohtalaisen, harmaitten paasien ympäröimän lammen. Se oli kuitenkin niin matala, ettei siinä voinut kunnon kylpyä ajatella. Munkin vaatimukset supistuivat kuitenkin äkkiä ja hän huuhteli huolimattomasti kasvonsa ja kätensä vedessä. Bellarion puolestaan paljasti koko voimakkaan, kaunismuotoisen yläruumiinsa ja peseytyi niin perusteellisesti kuin saattoi.
Tämän jälkeen minoriittiveli onki eräästä säkintapaisesta taskustaan valtavan makkaran ja suuren leipämurikan.