»Niin, ma foi, hyvin todennäköinen», vakuutin. »Kun he ajattelevat, minkälaisen saaliin menetätte, kun varakreiviä ei vangita, eivätkä voi huomata teidän voittavan siitä mitään, ei heidän ole kovinkaan vaikea uskoa teitä.»
»Entä ne todistukset, joihin viittasitte?»
»Te ette ole, otaksun, löytänyt minkäänlaisia raskauttavia todistuskappaleita, ei mitään asiakirjoja, jotka todistaisivat varakreiviä vastaan?»
»En, monsieur, en todellakaan ole —»
Hän keskeytti lauseensa ja puri huultaan, sillä hymyilyni osoitti hänelle, että hän oli ollut liian avosuinen.
»No niin, teidän on sitten keksittävä joku seikka, joka todistaa, ettei hän ollut millään tavoin sekaantunut kapinaan.»
»Herra de Bardelys», sanoi hän hyvin töykeästi, »tuhlaamme aikaa turhiin puheisiin. Jos luulette, että minä suostun panemaan kaulani vaaraan palvellakseni teitä tai varakreiviä, niin olette perin surkeasti erehtynyt.»
»Se ajatus ei ole pälkähtänytkään päähäni. Mutta olen arvellut, että kenties saatatte panna vaaraan kaulanne — nykyisessä asemassanne — juuri sen itsensä tähden, pelastaaksenne sen.»
Hän liikahti poispäin.
»Monsieur, puheenne on turhaa. Teillä ei ole kuninkaan antamaa valtuutusta, joka kumoaisi minun määräykseni. Tehkää mitä tahdotte, Toulouseen tultuanne!» Hän hymyili synkästi. »Mutta nyt lähtee varakreivi minun mukaani.»