Vaikka puhuinkin hilliten ääntäni, kuuli St. Eustache, joka seisoi lähellä, sanani, mikä kävi selvästi ilmi hänen kasvoistaan.
»Jääkää tänne, monsieur», vastasi varakreivitär minulle, »ja tulkaa perästämme levättyänne!»
»Teidän perästänne?» kummastelin. »Aiotteko siis lähteä herra de
Lavédanin mukaan?»
»Ethän toki, Anne», esteli vaunuissa istuva varakreivi kohteliaasti. »Se rasittaisi sinua tarpeettomasti. Sinun olisi viisainta odottaa täällä palaamistani.»
Pelkäänpä, että varakreivi-parkaa huoletti enemmän, että rouva vaivaisi häntä kuin että matka väsyttäisi rouvaa. Mutta varakreivitär ei taipunut vastaväitteisiin, chevalier oli virnistänyt varakreivin puhuessa palaamisesta. Madame oli huomannut hänen virnistyksensä ja kävi nyt hänen kimppuunsa kiukkuisesti kuin raivotar.
»Hän ei palaa, luulette te, Juudas!» ärähti hän St. Eustachelle, ja hänen laihoja, tummia kasvojaan oli sillä hetkellä vaikea katsella. »Mutta hän palaa — jumal'auta hän palaa! Ja kun hän tulee takaisin, niin varokaa nahkaanne, herra urkkija, sillä kautta kunniani, te saatte maistaa helvetin esimakua tässä asiassa suorittamanne temppuilun tähden.»
Chevalier hymyili väkinäisesti.
»Naisen sanat eivät vahingoita ketään.»
»Entä naisen käsi, mitä siitä arvelette?» kysäisi sotainen rouva. »Te myskinhajuinen poliisikätyri, minä —»
»Anne, rakkaani», rukoili varakreivi tyynnyttävästi, »pyydän sinua hillitsemään itseäsi.»