»Tulin Lavédaniin voittamaan teidät omakseni enkä hievahda Lavédanista, ennenkuin olen saanut aikomukseni toteutetuksi», puhelin hyvin tyynesti. »Käsittänette senvuoksi, että riippuu teistä, kuinka pian lähden.» Hän pillahti hiljaa itkemään, mutta ei vastannut mitään. Vihdoin käännyin poispäin ja astuin ovea kohti.
»Minne aiotte mennä?» huudahti hän.
»Raittiiseen ilmaan, mademoiselle. Jos mietittyänne voitte suostua tulemaan vaimokseni, niin lähettäkää minulle sana Anatolen tai jonkun toisen mukana, ja minä lähden heti Toulouseen.»
»Seis!» äänsi hän. Pysähdyin tottelevaisesti, käteni jo ovenrivassa.
»Olette julma, monsieur!» valitti hän.
»Rakastan teitä», vastasin selitykseksi. »Julmuus näkyy olevan rakkaudelle ominaista. Tekin olette ollut julma minua kohtaan.»
»Voisitteko — voisitteko ottaa, mitä ei vapaaehtoisesti anneta?»
»Toivon, että te, kun huomaatte teidän olevan pakko antaa, annatte vapaaehtoisesti.»
»Jos — jos lupaan teille sen —»
»Niin?» kävin kalpeaksi kiihtymyksestä.
»Täytättekö te oman osanne sopimuksesta?»