»Tehkää niin!» keskeytin hänet käskevästi. »Saatte hyvän maksun. Nyt menkää vaalimaan hevosiamme!»
Käytävän seinälle lankesi vierashuoneesta lämmin, punertava hohde, joka osoitti, että siellä oli tuli takassa, ja se oli siksi houkuttelevaa, etten malttanut enää kauempaa keskustella hänen kanssaan. Astuin senvuoksi eteenpäin.
Huoneeseen tullessani tervehti eräs nurkassa tulen ääressä istuva mies minua äänekkäästi kuorsaamalla. Hänen päänsä oli kallistunut taaksepäin, niin että ruskea, jäntevä kaula näkyi, ja hän nukkui — tai näytti nukkuvan — suu selkosen selällään. Liedellä, palavien halkojen punertavassa hohteessa virui, kuten ensi katsauksella luulin, läjä vaateriekaleita, mutta lähemmin tarkastaessani huomasin sen toiseksi, pitkänään makaavaksi mieheksi, joka nähtävästi myöskin nukkui.
Heitin märän hattuni pöydälle, pudotin vettätihkuvan vaippani lattialle ja menin raskain askelin ja meluisasti kalistellen kannuksiani lattian poikki. Mutta rääsyinen herrasmies nukkui yhä. Nykäisin häntä keveästi raipallani
»Holà, mon bonhomme!» huusin hänelle. Sittenkään hän ei liikahtanut. Menetin kärsivällisyyteni ja töytäisin häntä navakasti kylkeen. Iskuni osui niin hyvin, että hän heti vetäytyi koukkuun, kimmahtaen sitten istumaan, samalla äristen kuin vihainen koira, jota on pahasti ärsytetty.
»Hyvät miehet», kivahdin tuikeasti, »jollette te tahdo nähdä, kuinka märkä olen, ettekä senvuoksi suvaitse siirtyä päästääksenne minut tulen ääreen, niin toimitan niin, että joudutte viettämään yönne, ette vain à Vertoile, vaan vieläpä à la belle étoile. Lausuen tämän pilan siirsin tuon miekkosen jalallani syrjään. Sävyni ei ollut hempeä, eikä ulkonäköni tavallisestikaan lupaa enempää kuin voin tehdä.
Miehet murahtelivat keskenään nurkassa, kun Antoine saapui riisumaan takkiani ja saappaitani. He nurisivat vielä sittenkin, kun Gilles piakkoin liittyi meihin, vaikka he hänen tullessaan vaikenivat, mittaillen katseillaan hänen kokoaan. Sillä Gilles oli jättiläinen, ja miehet tavallisesti katsoivat taakseen — niin, ja naiset samoin — ihaillakseen hänen sopusuhtaista vartaloaan. Nautimme illallisen — se oli niin huono, etten henno kertoa teille, mitä söimme — ja sitten käskin isäntää opastamaan minut huoneeseeni. Mieheni olin päättänyt jättää yöksi arkitupaan, jossa oli tuli takassa ja jossa heidän — noista kahdesta retkaleesta huolimatta, joiden lupaa en ollut viitsinyt tiedustella — epäilemättä olisi parempi olla kuin missään muualla tässä kurjassa majatalossa.
Kootessaan vaippani, takkini ja muut tamineeni viedäkseen ne keittiöön, aikoi isäntä ottaa miekkanikin, mutta nauraen tempasin sen häneltä pois, huomauttaen, ettei se kaivannut kuivamista.
Mennessämme portaita ylös kuulin ylhäältä ääntä, joka muistutti oven narahdusta. Isäntä kuuli sen myöskin, sillä hän pysähtyi äkkiä silmäillen hyvin kysyvästi ympärilleen.
»Mitä se oli?» hän virkkoi.