»No sitten me uhmailemme sitä», virkoin kylmästi. »Käske miesten satuloida ratsunsa!»
Juuri kun lähdimme liikkeelle, kysyin häneltä, tunsiko hän Lavédaniin vievän tien. Tuo valehteleva pelkuri vastasi tuntevansa. Nuoruudessaan hän lienee sen tuntenut, mutta seutu oli kenties senjälkeen muuttunut siksi paljon, että hän meni ymmälle. Tahi mahdollisesti pelko pimitti hänen järkensä ja narrasi hänet mieluummin valitsemaan turvalliselta kuin oikealta tuntuvan tien. Sen vain tiedän, että vaununi illansuussa pysähtyivät horjahtaen, ja kun kurkistin ulos, näin vastassani vapisevan taloudenhoitajani, jonka kasvot hohtivat kalpeina hänen takkinsa palttinaisen kauluksen yläpuolella vallitsevasta hämärästä.
»Miksi pysähdyimme, Ganymedes?» tiedustin.
»Monseigneur», änkytti hän, alkaen puhuessaan vapista entistä kovemmin ja katsellen minua silmiin surkean ja masentuneen näköisenä, »pelkään, että olemme eksyksissä.»
»Eksyksissä?» kertasin. »Mitä puhelet? Onko minun nukuttava vaunuissa?»
»Voi, monseigneur, olen tehnyt parhaani —»
»Mitä? Varjelkoon Jumala meitä pahimmastasi!» ärähdin. »Avaa minulle ovi!»
Laskeuduin maahan ja silmäilin ympärilleni. Totisesti ei henkipalvelijani olisi voinut rangaistuksen uhallakaan löytää autiompaa eksymispaikkaa. Eteeni levisi kalpea, karu maisema — jollaista olisin tuskin uskonut olevan koko tässä kauniissa maakunnassa — näyttäen kenties nyt vielä tavallista kolkommalta sentähden, että sen yllä leijaili sakeaa iltausvaa. Kaukana oikealla puolellamme osoitti himmeästi ruskottava taivas läntistä suuntaa, ja edestämme erotin Pyreneitten hämärät piirteet. Ne nähdessäni pyörähdin ympäri ja tartuin henkipalvelijaani olkapäästä.
»Oletpa sinäkin uskottu palvelija!» ärjäisin. »Kun palaamme Pariisiin — jollet sinä siihen mennessä kuole pelosta — panen sinut työhön keittiöön. Suokoon Jumala, että sinusta tulee parempi keittiöpoika kuin matkaseuraIainen!» Sitten hyppäsin tien vieressä olevan aidan yli ja lähdin reippaasti astelemaan lähellä olevaa latoa kohti, komentaen puolitusinaa miehistäni seuraamaan itseäni.
Kun vanha ravistunut ovi narahti ruostuneilla saranoillaan, kuului sisältä valitusta ja hiljaista ruohon kahinaa. Pysähdyin hämmästyneenä odottamaan, kunnes yksi miehistäni sytytti tulen muassaan tuomaansa lyhtyyn.