»Mitä! Täällä Blagnacissako?»
Hän nyökkäsi kauhuissaan.
»Pyh!» naurahdin. »Sinä hourit, mies.. Kukapa olisi tietänyt minun tulevan tätä tietä? Ja kukapa punoisi juonia henkeäni vastaan?»
»Herra de St. Eustache», vastasi hän. »Ja muuten he eivät odottaneetkaan teitä tänne, mutta he valmistautuivat senkin vähäisen mahdollisuuden varalle. Sikäli kuin olen saanut tietooni, ei tämän ja Lavédanin välillä ole ainoatakaan majataloa, johon chevalier ei ole jättänyt salamurhaajiaan, luvaten tavattoman suuret palkkiot niille miehille, jotka surmaavat teidät.»
Pidätin henkeäni. Epäilyni hälvenivät.
»Kerro kaikki, mitä tiedät!» kehoitin. »Lyhyesti!»
Sitten tämä koiramaisen uskollinen olento, jota olin niin pahasti pieksänyt vain neljä päivää takaperin, kertoi, kuinka hän tunnettuaan kykenevänsä jälleen kävelemään oli lähtenyt etsimään minua rukoillakseen, että antaisin hänelle anteeksi enkä kokonaan hylkäisi häntä, joka oli viettänyt koko elämänsä palvellen isääni ja minua.
Hän oli herra de Castelrouxilta saanut tietää, että olin mennyt Lavédaniin, ja hän päätti seurata minua sinne. Hänellä ei ollut hevosta ja vain vähän rahaa, minkä vuoksi hän oli lähtenyt jalan samana päivänä ja kävellä retuuttanut Blagnaciin asti, missä hänen voimansa kuitenkin olivat uupuneet ja hänen oli ollut pakko pysähtyä. Tuntui siltä kuin olisi kaitselmus sen niin tahtonut. Sillä täällä Etoilessa hän oli samana iltana kuullut St. Eustachen keskustelevan noiden kahden alhaalla olevan salamurhaajan kanssa. Chevalierin puheitten nojalla näytti siltä, että hän oli ryhtynyt samanlaisiin toimenpiteisiin Grénaden ja Toulousen välillä jokaisessa majatalossa — missä minun vain saatettiin otaksua yöpyvän.
Heidän aikomuksensa oli karata kimppuuni nukkuessani.
»Monseigneur», lopetti hän, »tietäen kuinka suuri vaara väijyi teitä pitkin matkaa, olen istunut valveilla koko yön, rukoillen Jumalaa ja hänen pyhimyksiään, että tulisitte tänne saakka, joten voisin varoittaa teitä. Jollei ruumiini olisi ollut niin surkeassa kunnossa ja hellänä, olisin hankkinut hevosen ja ratsastanut teitä vastaan; mutta nyt en voinut muuta kuin toivoa ja rukoilla, että saapuisitte Blagnaciin ja että —»