Silloin suljin hänet syliini, mutta syleilyni puristi hänen suustaan ähkäyksen, sillä uskollinen palvelija-parkani oli täynnä kipeitä haavoja.
»Ganymedes-rukkani!» mutisin, ja silloin oli myötätuntoni vilpittömämpää kuin koskaan ennen koko itsekkään elämäni aikana. Kun hän kuuli hyväilynimensä, välähti hänen silmissään äkkiä toivon kipinä.
»Otattehan minut takaisin, monseigneur?» vetosi hän. »Te otatte minut takaisin, otattehan? Vannon, etten ikinä anna kieleni —»
»St, hyvä Ganymedes! Tietysti otan sinut takaisin ja koetan myöskin hyvittää raa'an käytökseni. Ystäväni, saat kaksikymmentä louisdoria, joilla voit ostaa voiteita selkäparkaasi varten.»
»Monseigneur on perin hyvä», jupisi hän, ja minä olisin syleillyt häntä jälleen, jollei hän olisi vapisten peräytynyt.
»Ei, ei, monseigneur», kuiskasi hän peloissaan. »Se on suuri kunnia, mutta — tekee niin kipeätä, jos minuun kosketaan.»
»No, sitten syleilen sinua hengessäni. Ja nyt noihin alakerrassa oleviin herrasmiehiin.» Nousin seisomaan ja siirryin ovelle.
»Käskekää Gillesin iskeä heidän kallonsa mäsäksi», kuului Ganymedeen laupias ehdotus.
Pudistin päätäni.
»Meidät voitaisiin pidättää murhasta. Meillä ei vielä ole minkäänlaisia todistuksia heidän aikeistaan. Mielestäni —» Äkkiä välähti päähäni ajatus. »Mene takaisin huoneeseesi, Ganymedes!» määräsin, »Lukitse ovesi äläkä hievahda mihinkään, ennenkuin kutsun sinua. Toivon, ettei heissä herää epäluuloja.»