»Nukuttakoot! Me, sinä ja minä, kykenemme hoitamaan tämän jutun ilman hänen apuaankin. Jolleivät he nukuttaisi häntä, niin mahdollisesti he murhaisivat hänet. Niin ollen on unessa hänelle turva »
Hän teki käskyni mukaisesti, ja pian hän palasi, tuoden muassaan ison höyryävän kulhon. Sen tyhjensin vesikannuun ja annoin sen sitten hänelle takaisin, että hän palauttaisi sen isännälle, vieden samalla kiitokseni ja kehumiseni. Siten saisimme heidät uskomaan, että tie oli selvä ja sileä.
Sitten kävi aivan niin kuin edeltäkäsin saattoi arvata. Odotettuamme hiiskumatta kenties noin tunnin saapui heistä ensimmäinen. Olimme jättäneet oven telkeämättä joten hän pääsi helposti sisään. Mutta tuskin oli hän astunut ovesta, kun Gilles ja minä nousimme pimeästä hänen kummaltakin puoleltaan. Ennenkuin hän aavistikaan, oli hänet nostettu ilmaan ja laskettu vuoteelle hänen ennättämättä päästää huudahdustakaan. Ainoa syntynyt ääni oli hänen hervottomaksi käyneestä kädestään tipahtaneen puukon kalahdus. Hänen viruessaan vuoteella, Gillesin jykevä polvi rinnallaan ja tukevat kädet kurkussaan, ilmoitimme hänelle perin vakuuttavasti, että surmaisimme hänet, jos hän vähääkään äännähtäisi. Sytytin kynttilän. Sidoimme hänen kätensä ja jalkansa vuodevaatteilla, ja sitten, hänen maatessaan voimattomana ja äänettömän kauhun vallassa, aloin puhella hänen kanssaan asiasta.
Huomautin hänelle tietävämme, että hän oli tehnyt tekonsa St. Eustachen yllytyksestä; senvuoksi oli todellinen syyllinen juuri St. Eustache, ja rangaistus kohtaisi yksin häntä. Mutta, että niin voisi käydä, pitäisi hänen tulla vahvistamaan meidän — minun ja Rodenardin — todistukset oikeiksi. Jos hän lähtisi Toulouseen ja tekisi sen — tunnustaisi peittelemättä, kuinka hänet oli viekoiteltu murhaamaan — joutuisi chevalier de St. Eustache, joka oli todellinen syypää, yksin kärsimään laissa säädetyn rangaistuksen. Jollei hän suostuisi siihen, niin silloin hän saisi itse kantaa seuraukset — ja seurauksena olisi joutuminen pyövelin käsiin. Kummassakin tapauksessa vietäisiin hänet seuraavana aamuna Toulouseen.
Olimme parhaiksi ehtineet sopia asiasta molemminpuoliseksi tyydytykseksi, kun ovi taaskin avautui ja hänen rikostoverinsa — jota epäilemättä hänen pitkä poissaolonsa oli alkanut hermostuttaa — tuli katsomaan, mikä saattoi olla syynä siihen, että parin nukkuvan miehen kaulan katkaisemiseen kului näin tolkuttoman kauan.
Nähdessään meidän neuvottelevan hyvässä sovussa tämä kohtelias herrasmies, arvellen että hänen tunkeutumisensa asiain näin ollen ei voinut olla muuta kuin sopimatonta, päästi huudahduksen — jota mielelläni pitäisin anteeksipyyntönä siitä, että hän oli häirinnyt meitä — ja pyörähti ympäri poistuakseen perin kömpelömäisen hätäisesti.
Mutta Gilles kouraisi kiinni hänen likaiseen niskaansa ja kiskoi hänet sisälle. Vähemmässä ajassa kuin tarvitsen sitä kuvatakseni virui hän toverinsa vieressä, ja häneltä tiedustettiin, eikö hänen sopinut ajatella asemasta samalla tavoin. Ylenmäärin ilostuen siitä, ettemme aikoneet hänelle sen pahempaa, hän vannoi kaikkien almanakan pyhimysten nimessä noudattavansa tahtoamme; hän oli muka vastahakoisesti ryhtynyt chevalierin puuhaan, hän ei ollut mikään salamurhaaja, vaan köyhä mies, jolla oli vaimo ja lapset huollettavinaan.
Sillä tavoin lyhyesti esitettynä kävi, että chevalier de St. Eustache suunnitellessaan minun tuhoani tulikin valmistaneeksi tuhon itselleen. Kun minulla oli nämä kaksi todistajaa ja Rodenard vannomassa, kuinka St. Eustache oli lahjonut ensinmainitut murhaamaan minut, ja kun minä ja Gilles todistaisimme, kuinka yritys oli tehty, mutta rauennut tyhjiin, saatoin nyt mennä hänen majesteettinsa puheille varmasti luottaen voivani osoittaa kaikki chevalierin syytökset epäiltäviksi, ketä vastaan ne sitten lieneekään tehty, ja lisäksi saavani chevalierin itsensä hirsipuuhun, jonka hän oli niin runsaasti ansainnut.