»Eikö siinä ole kylliksi, sire?» huudahdin. Sydämeni sykki kiivaasti ja suoneni värähtelivät tämän tärkeän hetken jännityksestä.
Hän taivutti päätään, kastoi kynäänsä ja alkoi kirjoittaa.
»Minkä rangaistuksen tahtoisitte minun määräävän hänelle?» kysyi hän kirjoittaessaan. »No, Marcel, olkaa vilpitön minua ja vilpitön häntä kohtaan — sillä sellainen kuin te olette häntä kohtaan, olen minäkin hänen kauttaan teitä kohtaan.»
Tunsin kalpenevani kiihtymyksestä. »Onhan karkoitus, sire — se on tavallinen sellaisissa valtiopetostapauksissa, jotka eivät ole kylliksi ilmeisiä rangaistaviksi kuolemalla.»
»Niin!» Hän kirjoitti ripeästi, »Kuinka pitkäksi ajaksi, Marcel? Hänen eliniäkseen?»
»Ei, sire. Se olisi liian pitkä aika.»
»Minun eliniäkseni sitten?»
»Myöskin se olisi liian pitkä aika.»
Hän nosti katseensa kirjoituksesta ja hymyili. »Ah! Käyttekö profeetaksi? No, kuinka kauaksi sitten? Antakaa tulla, mies!»
»Arvelisin, että viisi vuotta —»