Kuningas katsahti äkkiä minua silmiin.
»Onko minun siis karkoitettava myöskin hänen perheensä?»
»Koko perheen karkoittaminen ei ole tarpeellista, teidän majesteettinne.»
Kerrankin katosi surumielinen ilme hänen silmistään, ja hän purskahti nauramaan niin hilpeästi kuin koskaan olen nähnyt tämän ikävystyneen hallitsija-paran nauravan.
»Ciel! Mikä vekkuli olette! Voi, että menetän teidät!» huusi hän, tarttui kynään ja lisäsi määräykseen pyytämäni sanat.
»Oletteko vihdoinkin tyytyväinen?» kysyi hän, antaen paperin minulle takaisin.
Vilkaisin sitä. Nyt se sisälsi, että rouva varakreivitär de Lavédanin oli seurattava miestään maanpakoon.
»Sire, te olette liian hyvä!» sopersin.
»Ilmoittakaa sille upseerille, jolle uskotte tämän määräyksen toimeenpanon, että hän löytää rouvan alhaalta vahtihuoneesta, missä hän on pidätettynä odottamassa päätöstäni. Jos hän tietäisi, että hän on varronnut teidän päätöstänne, niin vapisisin ajatellessani tulevaisuuttanne, kun viisi vuotta on kulunut.»