»Pardieu», kirosi eräs hänen tovereistaan, »lyönpä vaikka vetoa, että hän on sama mies.»
Ja sitten, juuri kun panin merkille, että isäntä Abdon, joka myöskin oli kuullut keskustelun, silmäili minua omituisesti, astui kersantti luokseni ja kysäisi: »Mikä on nimenne, monsieur?» Loin häneen ällistyneen katseen ja kysyin sitten vuorostani:
»Mitä se teihin kuuluu?»
»Anteeksi, hyvä herra, mutta me olemme kuninkaan asialla.»
Silloin muistin, että hän oli sanonut jonkun kuvauksen sopivan minuun. Samassa välähti mieleeni, että heidät oli lähettänyt hänen majesteettinsa pakottamaan minua noudattamaan hänen toivomuksiaan ja estämään minua pääsemästä Lavédaniin. Minut valtasi heti kiihkeä halu salata, kuka olin, saadakseni jatkaa matkaani estämättä. Ensimmäiseksi juolahti mieleeni sen onnettoman vainajan nimi, jonka olin puoli tuntia sitten jättänyt latoon, ja paukautin:
»Olen herra de Lesperon, palvelukseksenne.»
Liian myöhään oivalsin tehneeni virheen. Jos olisin ajatellut maakunnan rauhattomia oloja, olisi minun mieluumminkin pitänyt arvata, että heidän asiansa olivat yhteydessä kapinan kanssa.
»Rohkea hän ainakin on», huudahti eräs ratsumiehistä, purskahtaen nauramaan. Sitten kuului kersantin ääni kylmänä ja muodollisena:
»Kuninkaan nimessä, herra de Lesperon, vangitsen teidät.»
Hän oli tempaissut miekkansa ja sen kärki oli parin sentimetrin päässä rinnastani. Mutta huomasin, että hänen kätensä oli ojennettu aivan suoraksi, joten hänen oli mahdoton pistää äkkiä. Syöksyä tekemästä esti häntä välissämme oleva pöytä.