»Olette valveilla, monsieur?» sanoi hän puolittain kysyvällä äänellä.
»Olkaa niin hyvä ja ilmoittakaa minulle, missä olen, monsieur!» pyysin minä.
»Ettekö sitä tiedä. Olette Lavédanissa. Minä olen varakreivi de Lavédan — palvelukseksenne.»
Vaikka en tosin olisi voinut muuta odottaakaan, valtasi minut kuitenkin ällistys, jonka pian ilmaisin tiedustamalla typeränä:
»Lavédanissa? Mutta miten olen tänne tullut?»
»Sitä on minun mahdoton sanoa», vastasi hän nauraen. »Mutta sen voin vannoa, että kuninkaan rakuunat eivät olleet kaukana jälessänne. Löysimme teidät viime yönä pihaltamme; olitte aivan nääntynyt, olkapäässänne oli haava ja jalkanne oli nyrjähtänyt. Hälytyksen teki tyttäreni, ja hän kutsui meitä avuksenne. Viruitte hänen ikkunansa alla.» Nähdessään sitten lisääntyvän kummastuksen ilmeen silmissäni ja pitäen erheellisesti sitä levottomuudesta johtuvana ehätti hän rauhoittamaan minua: »Teidän ei suinkaan tarvitse pelätä mitään, monsieur. Teitte oikein viisaasti tullessanne meille. Olette joutunut ystävien sekaan. Me, Lavédanin asukkaat, olemme myöskin orleanisteja, vaikka minä en ollutkaan mukana Castelnaudaryn taistelussa. Se ei ollut minun vikani. Hänen armonsa sanansaattaja saapui luokseni liian myöhään, ja vaikka lähdinkin miehineni liikkeelle, peräydyin Lautreciin saavuttuani ja kuultuani, että ratkaiseva ottelu oli taisteltu ja että meikäläiset olivat kärsineet musertavan tappion.» Hän huokasi pahoillaan.
»Jumala meitä auttakoon, monsieur! Monseigneur de Richelieu saa todennäköisesti suunnitelmansa meihin nähden toteutetuiksi. Mutta älkäämme siitä nyt huolehtiko! Te olette täällä ja olette turvassa. Vielä ei Lavédania epäillä ollenkaan. Kuten jo mainitsin, myöhästyin taistelusta ja palasin niin ollen rauhallisesti kotiin voidakseni palvella asiaamme jollakin muulla tavalla, joka kenties tarjoutuu. Suojaamalla teitä palvelen Orleansin Gastonia ja voidakseni tehdä samoin vastedeskin rukoilen, että edelleenkin säilyisin epäluuloilta. Jos Toulousessa saataisiin siitä vihiä — tai jos siellä tiedettäisiin, kuinka olen tukenut tätä kapinaa rahalla ja muulla tavoin — niin en vähääkään epäile, että minulta sen sovitukseksi vaadittaisiin pääni.»
Minua kauhistutti tämän perin hyvänsävyisen herrasmiehen rohkea vapaapuheisuus hänen kertoessaan vento vieraalle tällaisia valtiopetoksellisia seikkoja.
»Mutta sanokaahan, herra de Lesperon», jatkoi isäntäni, »kuinka on teidän laitanne.»
Hätkähdin uudelleen ällistyneenä.