Hän kääntyi minun puoleeni kysäisten, tunsinko hovin hyvin. Olin vähällä tehdä auttamattoman virheen nauramalla hänelle vasten kasvoja; mutta malttaen ajoissa mieleni, vastasin epämääräisesti tuntevani sitä jonkun verran, minkä jälkeen hän melkein sai minut ponnahtamaan tuoliltani tiedustamalla minulta, olinko koskaan tavannut uhkeata Bardelysiä.
»Minä — olen hänen tuttavansa», myönsin varovasti. »Miksi sitä kysytte?»
»Hän johtui mieleeni sen johdosta, että hänen palvelijansa olivat täällä kaksi päivää. Tehän odotitte markiisia itseään, eikö niin, herra varakreivi?»
Lavédan kohautti äkkiä päätään sellaisen miehen tapaan, jolle oli lausuttu loukkaus.
»En odottanut, chevalier», hän vastasi painokkaasti.
»Ettekö ole koskaan tavannut häntä, monsieur?» kysyi chevalier.
»En koskaan.» Isännän äänensävystä saattoi jokainen muu paitsi tomppeli käsittää, ettei hän toivonut mitään vähemmän kuin tällaista kohtausta.
»Ihastuttava mies», mutisi St. Eustache, — »loistava, huikaiseva persoonallisuus.»
»Te — te kai olette hänen tuttaviaan», huomautin minä.
»Tuttavia?» kertasi tuo pöyhistelevä valehtelija. »Me olimme kuin veljeksiä.»