»Kuinka mielenkiintoista! Mutta miksi ette ole siitä ennemmin mitään hiiskunut?» torui talon rouva, silmäillen nuorukaista kateellisena — yhtä kateellisena kuin Lavédan paheksivana. »Onnettoman ikävää, että herra de Bardelys on muuttanut suunnitelmiaan eikä enää aio tulla meille. Sellaisen miehen kohtaaminen merkitsee sitä, että taaskin saa hengittää grand monden ilmaa. Muistattehan, herra de Lesperon, tuon Bourgognen herttuattaren jutun?» Hän katsoi häijysti hymyillen minuun päin.
»Muistan sitä hämärästi», vastasin kylmästi. »Mutta luullakseni ovat huhut liioiteltuja. Kielikellot useinkin suurentavat mitättömän ojapahasen kohisevaksi vuoripuroksi.»
»Ette puhuisi noin, jos tietäisitte, mitä minä tiedän», väitti hän veitikkamaisesti. »Usein kyllä, sen myönnän, huhu paisuttaa tällaisten juttujen merkitystä, mutta tässä tapauksessa en usko huhun olleen edes kylliksi värikkään. Minulle on kerrottu, että hän on hyvin komea mies», lisäsi hän, vedoten minuun saadakseen vahvistusta sanoilleen.
»Madame», vastasin, »häntä pidetään varsin hauskannäköisenä.» Ja anteeksipyytävästi hymyillen jatkoin: »Minun on sanottu jonkun verran muistuttavan häntä.»
»Niinkö?» huudahti hän, kohottaen kulmakarvojaan ja silmäillen minua tarkemmin kuin sitä ennen. Ja sitten minusta tuntui, että hänen kasvoilleen hiipi pettymyksen ilme. Jollei tuo Bardelys ollut kauniimpi mies kuin minä, niin silloin hän ei ollut läheskään niin kaunis kuin hän oli kuvitellut. Hän kääntyi St. Eustacheen päin ja kysäisi:
»Onko asianlaita todella niin, chevalier? Huomaatteko te yhdennäköisyyttä?»
»Vanitas, vanitate», jupisi nuorukainen, jonka päässä oli joitakuita latinankielisiä sirpaleita ja joka mielellään toi ne näkyviin. »Minä en voi nähdä vähääkään yhdennäköisyyttä — en jälkeäkään siitä. Onhan herra de Lesperon komea kylläkin, sanoisin. Mutta Bardelys!» Hän loi katseensa kattoon. »Ranskassa on vain yksi Bardelys.»
»Enfin», virkoin nauraen, »te epäilemättä pystytte hyvin arvostelemaan sitä. Minä olin imarrellut itseäni sillä, että yhdennäköisyyttä oli jonkun verran olemassa, mutta otaksuttavasti olette te nähnyt markiisin useammin ja tunnette hänet paremmin kuin minä. Mutta siitä huolimatta tahdon, jos hän sattuu tulemaan tänne, pyytää teitä katselemaan meitä, kun olemme rinnakkain, ja arvostelemaan yhdennäköisyyttämme.»
»Jos sattumalta olen täällä», sanoi hän, käyden äkkiä hillityksi, minkä syytä ei ollut vaikea arvata, »ryhdyn mielelläni arvostelijaksi.»
»Jos sattumalta olette täällä?» kertasin, kummastellen. »Mutta varmastikin te, jos kuulisitte, että herra de Bardelys aikoo saapua, siirtäisitte toistaiseksi kaikki mahdollisesti silloin suunnittelemanne matkat, voidaksenne uudistaa sen suuren ystävyyden, jolla väitätte kunnioittavanne häntä.»