Varakreivi huomasi, että suhteemme kävivät yhä läheisemmiksi, mutta hän ei koettanut sitä estää. Tämä ylevä herrasmies olisi luullakseni ollut sydämessään mielissään, jos meidän välillämme suhteet olisivat kehittyneet huippuunsa, sillä niin köyhänä kuin hän lieneekin minua pitänyt — Lesperonin Gascognessa olevat tiluksethan tultaisiin todennäköisesti takavarikoimaan hänen valtiopetoksensa tähden — hän samalla muisti, mistä se aiheutui ja kuinka innokkaasti se mies, jona minä esiinnyin, kannatti Orleansin Gastonin asiaa.
Mitä tulee varakreivittäreen, niin samat syyt, jotka olivat jossakin määrin tehneet tyttären minulle huomaavaiseksi, tehosivat hyvin myöskin äitiin.
Hän oli ollut kiintynyt chevalieriin, ennenkuin minä saavuin. Mutta mitäpä tiesi chevalier suuresta maailmasta verrattuna siihen, mitä minä osasin kertoa? Hänen mieltymyksensä häväistysjuttuihin pakotti hänet kyselemään minulta milloin mistäkin henkilöstä, joista useimmat olivat hänelle pelkkiä nimiä.
Niinpä kaikki — paitsi kenties chevalier de St. Eustachea — edistivät yhdessä juonessa kosintaani niin voimakkaasti, että sen olisi täytynyt saada Chatellerault kiristelemään hampaitaan raivosta, jos hän olisi voinut sen nähdä, mutta pani minut kiristelemään hampaitani epätoivosta, kun ajattelin tarkoin, missä asemassa olin. Eräänä iltana — olin ollut linnassa kymmenen päivää — olimme me, Roxalanne ja minä, soutelemassa Garonnella ja etenimme puolen penikulman päähän. Kun palasimme, ajelehtien virran mukana, airot toimettomina käsissäni, mainitsin hänelle, että aioin lähteä Lavédanista. Hän katsahti nopeasti ylöspäin; hänen ilmeensä oli melkein hätääntynyt, ja hänen silmänsä laajenivat, kun katseemme sattuivat vastakkain — sillä, kuten olen sanonut, hän oli täydelleen perehtymätön sukupuolensa temppuiluun ja luonteeltaan liiaksi vilpitön koettaakseen näytellä tai verhota tunteitaan.
»Mutta miksi teidän on lähdettävä?» hän kysyi. »Lavédanissa olette turvassa, mutta muualla saatatte olla vaarassa.»
»On paljon, mademoiselle, todella paljon pidättämässä minua Lavédanissa», jatkoin vihdoin. »Mutta velvollisuuteni vaativat minua lähtemään.»
»Tarkoitatteko yhteistä asiaa?» hän huudahti. »Uskokaa minua, te ette voi tehdä mitään! Uhrautumisestanne ei ole mitään etua. Voitte palvella herttuaa äärettömän paljoa paremmin, jos odotatte, kunnes aika on kypsä uutta iskua varten. Ja miten voisitte paremmin säilyttää henkenne kuin pysymällä Lavédanissa siihen asti, kunnes vaino on lakannut?»
»En ajatellut yhteistä asiaa, mademoiselle, vaan yksistään omaa itseäni — vain omaa kunniaani. Toivoisin voivani selittää teille kaikki, mutta minä pelkään», lopetin avuttomana.
»Pelkäätte?» kertasi hän, kohottaen kulmakarvojaan ihmeissään.
»Niin, pelkään. Pelkään teidän halveksimistanne ja vihaanne.»