»Anne, Anne!» huudahti varakreivi, astuen hänen luokseen ja koettaen tyynnyttää häntä. »Ole rauhallinen, lapsi-raukka, ja ole urhea!»
Mutta rouva vältti häntä, seisten laihana ja kiukkuisena kuin raivotar.
»Rauhallinen?» hän kertasi halveksivasti. »Urhea?» Sitten häneltä pääsi lyhyt naurahdus, epätoivoinen, pilkallinen, synkkä kiukun ilmaus. »Hyvä Jumala, oletko muiden puutteittesi lisäksi vielä julkea? Vaaditko minua olemaan rauhallinen ja urhea tällaisella hetkellä? Sitä vartenko olen turhaan varoitellut sinua kokonaisen vuoden aikana, että sinä nyt, oltuasi välittämättä minusta ja hyljeksittyäsi varoituksiani, saisit käskeä minua pysymään rauhallisena, kun pelkoni on toteutunut?» Alhaalla kirskahtivat portin saranat. Varakreivi kuuli sen.
»Madame», hän lausui, luopuen äskeisestä hellästä sävystään ja puhuen ylhäisen arvokkaasti, »ratsumiehet on päästetty sisään. Salli minun pyytää sinua poistumaan huoneisiisi. Ei ole meidän asemamme mukaista —»
»Mikä on meidän asemamme?» keskeytti rouva tylysti. »Olemme kapinoitsijoita — proskribeerattuja, kodittomia kerjäläisiä. Sellainen on asemamme, kiitos siitä sinulle ja järjettömille valtiopetoksellisille puuhillesi. Mitä meistä tulee, hupsu? Mitä tulee Roxalannesta ja minusta, kun sinut on hirtetty ja meidät häädetty Lavédanista? Jumalan kuolema! Onpa todellakin aika sinun puhua asemamme arvosta! Enkö ole varoitellut sinua, malheureux, jättämään puoluejuonittelut sikseen?»
Valittavasti huokaisten vaipui varakreivi vuoteelle ja kätki kasvot käsiinsä.
»Jumala minua armahtakoon!» hän valitti, ja hänen äänestään kuvastui sellainen tuska, jollaista ei kuolemanpelko ollut koskaan kyennyt valamaan hänen uljaaseen sieluunsa; sen tuskan oli synnyttänyt sen naisen sydämettömyys, joka kaksikymmentä vuotta oli ollut hänen pöytä- ja vuodetoverinaan ja joka nyt vastoinkäymisen hetkellä hylkäsi hänet näin julmasti — näin traagillisesti.
»Niin», pilkkasi rouva katkerana, »pyydä Jumalalta armahdusta, sillä minä en sinua sääli!»
»Madame», huudahdin minä, »sallikaa minun kehoittaa teitä hillitsemään itseänne!»
Hän pyörähti ympäri ja katsoi minua silmiin, katse kiukusta liekehtien.