»Arveleeko herra, että minä olen kerskunut?» lausuin, hilliten sisuani.
»Sananne tekivät sellaisen vaikutuksen — muutoin en ymmärrä sanojen tarkoitusta. Ne merkitsevät, että te voitte onnistua siinä, missä minä kärsin tappion, jos teitä vain huvittaa yrittää. Vaadin teitä koettamaan, Bardelys, vaadin vieläkin. Järjestäkää kosintanne niinkuin tahdotte; huikaiskaa puheena olevan naisen silmät rikkaudellanne ja uhkeudellanne, palvelijoillanne, hevosillanne, ajoneuvoillanne ja kaikella käytettävissänne olevalla loistolla! Mutta minä rohkenen väittää, että vaikka kokonaisen vuoden suitsuttaisitte huomaavaisuuttanne ja punoisitte ovelimpia juonianne, ette kuitenkaan saavuttaisi mitään tuloksia. Riittääkö tällainen haaste?»
»Mutta tämähän on sulaa hulluutta!» vastustelin. »Miksi pitäisi minun sitä koettaa?»
»Osoittaaksenne, että minä olen väärässä», härnäsi hän.
»Todistaaksenne, että menettelin kömpelösti. Reippaasti toimeen!
— Onko rohkeutenne mennyttä, herra de Bardelys? Onko äsken niin hilpeästi kiekunut kukko nyt jo mykistynyt? Nähkääs, herra markiisi, teitä pidetään täällä huimana pelaajana. Kiihoittaako kenties veto teidät tähän yritykseen?»
Hypähdin pystyyn kuultuani ne sanat. Hänen ivansa kirpaisi luontoani kuin piiskan sivallus.
»Te tahdotte lyödä vetoa, niinkö, Chatellerault?» huusin vastaten uhmaan uhmalla. Kaikki vaikenivat, pidätellen henkeään. »Olkoon menneeksi sitten! Kuulkaa, hyvät herrat, ja olkaa todistajina! Täten panen puolestani veikkaan Bardelysin linnan ja Picardiessa olevat tilukseni, kivineen, kantoineen ja kaikkine ruohonkorsineen siitä, että kosin Roxalanne de Lavédania ja saan hänet suostutetuksi tulemaan Bardelysin markiisittareksi. Tyydyttääkö panokseni teitä, herra kreivi? Voitte panna sitä vastaan kaikki, mitä teillä on», lisäsin karkeasti, »mutta sittenkin, sen vannon, te jäätte runsaasti etupuolelle.»
Ensimmäiseksi puhkesi muistaakseni puhumaan Mironsac, lempeä, herttainen, alle kahdenkymmenen ikäinen nuorukainen; hän koetti vielä niinkin myöhään hillitä meitä ja vedota järkeemme.
»Hyvät herrat, hyvät herrat!» hän rukoili. »Taivaan nimessä, ajatelkaa, mitä teette! Bardelys, vetonne on sulaa hulluutta. Herra de Chatellerault, ettehän hyväksy sitä? Te —»
»Ole vaiti!» ärähdin hänelle hieman tuikeasti. »Mitä on herra de
Chatelleraultilla sanottavaa?»