Hän tuijotti pöytäliinaan ja viinitahraan, jonka oli siihen tehnyt, kun neiti de Lavédanin nimi ensi kerran mainittiin. Hän istui pää kumarassa, joten hänen pitkä, musta tukkansa oli valahtanut eteenpäin, verhoten osittain hänen kasvonsa. Kuullessaan kysymykseni hän katsahti äkkiä ylös. Hänen aistillisilla huulillaan väreili aavemainen hymy, sillä hänen kasvonsa olivat käyneet kiihtymyksestä tavattoman kalpeiksi.
»Herra markiisi», virkkoi hän, nousten seisomaan, »hyväksyn tarjouksenne ja panen veikkaan Normandiessa olevat tilukseni teidän Bardelys-linnaanne vastaan. Jos te häviätte, ei teitä enää nimitetä Uhkeaksi; jos minä häviän — niin minusta tulee kerjäläinen. Vedollamme on ratkaiseva merkitys, Bardelys; toiselle meistä se tuottaa tuhon.»
»Se on hulluutta!» valitti Mironsac.
»Mordieux!» kirosi Cazalet, kun taas La Fosse, joka oli koko metakan alkusyy, päästi kiihtymyksensä ilmoille mielettömänä naurunhihityksenä.
»Kuinka paljon annatte minulle aikaa, Chatellerault?» tiedustin niin tyynesti kuin voin.
»Kuinka kauan tarvitsette?»
»Minusta olisi parempi, että te määräisitte sen», vastasin.
Hän mietti hetkisen ja kysäisi sitten:
»Riittääkö kolme kuukautta?»
»Jollen ole saanut kaikkea selväksi kolmessa kuukaudessa, niin minä maksan», sanoin.