Ja sitten Chatellerault teki sen ainoan tempun, jonka herrasmies mielestäni saattaa kaiken tapahtuneen jälkeen sellaisissa oloissa tehdä. Hän nousi pystyyn, pyysi seuruetta täyttämään lasinsa ja esitti lähtömaljan.
»Hyvät herrat, juokaa kanssani malja herra markiisi de Bardelysin
Languedocin-matkan ja hänen yrityksensä menestykseksi!»
Vastaukseksi kajahti voimakas huuto samoista kurkuista, jotka jännitys oli äsken pitänyt äänettöminä. Jotkut hyppäsivät tuoleilleen, kohottivat lasinsa ylös ja suitsuttivat minulle kehuskeluaan niin äänekkäästi, kuin olisin ollut jonkun ylevän sankariteon suorittaja enkä päähenkilö koko lailla epäillyttävässä vedossa.
»Bardelys!» Se huuto pani talon kajahtelemaan. »Bardelys! Uhkea
Bardelys! Vive Bardelys!»
II
KUNINKAAN TOIVOMUKSET
Aamu oli käsissä, ennenkuin kaikki olivat poistuneet luotani, sillä vieraistani oli kymmenkunta jäänyt pelaamaan korttia toisten lähtiessä.
Kun heistä viimeinen oli hoippuroinut portaita alas ja minä olin käskenyt unisen lakeijan sammuttaa kynttilät, kutsuin Ganymedeksen näyttämään minulle tulta mennessäni vuoteeseen ja auttamaan minua riisuutumaan. Hänen oikea nimensä oli Rodenard; mutta ystäväni La Fosse oli mytologisessa innossaan antanut hänelle jumalien juomankantajan mukaan nimen Ganymedes, joka oli sitten jäänyt pysyväiseksi. Hän oli nelikymmenvuotias mies, ollut lapsesta saakka isäni palveluksessa, ja sittemmin oli hänestä tullut intendenttini, faktoottumini, taloudenhoitajani ja sekä Pariisissa että Bardelysissä olevien palvelijoitteni ja omaisuuteni ylivalvoja.
Auttaessaan sinä yönä minua riisuutumaan hän oli hyvin surullisen näköinen.
»Armollinen herra aikoo lähteä Languedociin?» hän kysyi murheellisesti. Hän nimitti minua aina siten kuten kaikki muutkin Bardelysissä syntyneet palvelijani.