»Veitikka, sinä olet kuunnellut», toruin minä.
»Mutta, monseigneur», selitti hän, »kun herra kreivi de Chatellerault esitti vetonsa —»
»Enkö ole sanonut teille, Ganymedes, että sattuessanne olemaan ystävieni joukossa teidän ei pidä kuulla muuta kuin mitä teille lausutaan eikä nähdä muuta kuin täyttämistä kaipaavat lasit? Mutta nyt! Me aiomme lähteä Languedociin. Entä sitten?»
»Kerrotaan, että sota voi puhjeta millä hetkellä hyvänsä», hän valitteli, »että herra herttua de Montmorency saa apuvoimia Espanjasta ja että hän aikoo ryhtyä puoltamaan Monsieurin [Isolla alkukirjaimella kirjoitettu Monsieur tarkoittaa kuninkaan veljeä, Orleansin herttuaa. Suom. muist.] asiaa ja maakuntansa oikeuksia hänen ylhäisyytensä kardinaalin valtapyyteitä vastaan.»
»Vai niin! Tuleeko meistä poliitikkoja, Ganymedes? Ja mitä tuo kaikki meitä liikuttaa? Jos olisitte kuunnellut tarkkaavammin, olisitte saanut tietää, että menemme Languedociin etsimään itsellemme puolisoa emmekä välitä mitään kardinaaleista ja herttuoista. Ja nyt tahdon nukkua, ennenkuin aurinko nousee.»
Seuraavana aamuna olin kuninkaan aamuvastaanotolla ja pyysin hänen majesteetiltaan poistumislupaa. Mutta kuullessaan, että aioin lähteä Languedociin, hän rypisti kysyvästi otsaansa. Hänen veljensä oli jo antanut hänelle varsin paljon huolta siinä maakunnassa. Selitin hänelle meneväni kosimaan, ja kun kaikki salailu tuntui minusta vaaralliselta, sillä se olisi vain saattanut ärsyttää häntä, kun hän myöhemmin saisi tietää naisen nimen, mainitsin hänelle — virkkamatta kuitenkaan mitään vedosta — että toivoin voivani tehdä neiti de Lavédanista markiisittareni.
Hänen otsansa painui entistä syvempiin ryppyihin ja hänen ilmeensä kävi synkemmäksi. Tavallisesti hän ei luonut minuun sellaisia silmäyksiä, jollaisen nyt kohtasin hänen väsyneistä silmistään, sillä Ludvig kolmastoista piti minusta paljon.
»Tunnetteko tämän naisen?» kysyi hän terävästi.
»Vain nimeltä, teidän majesteettinne.»
Sen kuullessaan hän kohautti hämmästyneenä kulmakarvojaan.