»Olisitko tahtonut minun turmelevan näin iloista yllätystä?» vastasi serkku.
»Armand», sanoin minä, »ei milloinkaan ole kukaan ollut tervetulleempi kuin sinä nyt. Tulit parhaiksi ajoissa pelastamaan henkeni.»
Sitten kerroin, vastaillen hänen kysymyksiinsä, lyhyesti kaikki, mitä minulle oli tapahtunut sen yön jälkeen, jolloin veto Pariisissa lyötiin, ja kuinka Chatelleraultin ovela vaikeneminen oli saattanut minut mestauslavan kynnykselle. Sen kuullessaan hän vimmastui, ja mieltäni hiveli, kun hän sätti kreiviä. Vihdoin hillitsin hänen herjaavaa purkaustaan.
»Saakoon riittää tällä kertaa, Mironsac!» sanoin nauraen. »Sinä olet täällä ja voit tehdä tyhjiksi kaikki Chatelleraultin suunnitelmat todistamalla sinetinvartijalle, kuka olen.»
Mutta sitten valtasi minut epäilys, ikäänkuin olisi kylmä käsi laskeutunut päähäni. Käännyin Castelrouxiin päin ja huudahdin.
»Mon Dieu! Entä jos he eivät suostu ottamaan asiaani uudelleen käsiteltäväksi?»
»Eivätkö suostu!» Hän purskahti nauramaan. »Sitä ei heiltä kysytä.»
»Se ei ole tarpeen», lisäsi Mironsac. »Kun minä vain kerron kuninkaalle —»
»Mutta, ystäväni», keskeytin hänet kärsimättömästi, »minunhan on kuoltava huomenna!»
»Ja kuninkaalle kerrotaan siitä tänään — nyt heti. Lähden hänen puheilleen.»