Sitten voisin tunnustaa, ja varmastikin se seikka, että olin maksanut, vaikka selvästikään minun ei enää olisi suinkaan tarvinnut maksaa, hankkisi minulle anteeksiannon ja todistaisi, että tunteeni olivat vilpittömät.
Niin päätin siis menetellä ja siinä aikomuksessa suuntasin askeleeni Auberge Royaleen, jossa hänen majesteettinsa oli maininnut kreivin majailevan.
Kun hotellissa tiedustin herra de Chatelleraultia, ilmoitti se palvelija, jota olin puhutellut, että hän oli kotosalla, mutta että hänellä sillä hetkellä oli vieras. Vastasin odottavani ja pyysin yksityistä huonetta. Minut opastettiin nopeasti pieneen kamariin, jonka yhdellä seinällä oli vierassaliin vievä ovi ja jonka vastaisella puolella erotti viereisestä huoneesta perin ohut puinen väliseinä.
Isännän poistuttua jäin sinne odottamaan ja tein siellä sellaista, mitä en olisi uskonut voivani tehdä enkä vielä tänäänkään voi ajatella punastumatta. Lyhyesti sanoen, näyttelin salassakuuntelijaa — minä Marcel St. Pol de Bardelys. Sillä se ääni, joka tunkeutui korviini, oli Roxalanne de Lavédanin.
»Pyrin kuninkaan puheille», sanoi hän, »mutta en päässyt. Minulle selitettiin, ettei hänellä ollut vastaanottoja ja ettei hän päästänyt puheilleen ketään muita kuin ne, joita saattoi joku yksityisen luvan saanut henkilö.»
»Ja niin ollen», vastasi Chatellerault, jonka ääni oli aivan väritön, »olette tullut minun luokseni, että minä veisin teidät hänen majesteettinsa puheille?»
»Olette arvannut oikein, herra kreivi. Olette ainoa hänen majesteettinsa seurueeseen kuuluva henkilö, jonka tunnen — joskin väin vähän — ja lisäksi on yleisesti tunnettua, kuinka suuresti te olette kuninkaan suosiossa. Minulle on kerrottu, etteivät ne, joilla on joku armonosoitus anottavana, voi saada teitä parempaa puoltajaa.»
»Jos olisitte mennyt kuninkaan luokse, mademoiselle, jos olisitte päässyt hänen puheilleen, olisi hän vain kehoittanut teitä kääntymään minun puoleeni. Olen hänen käskynhaltijansa Languedocissa, ja valtiopetoksesta syytetyt vangit ovat minun vallassani.»
»Silloin, monsieur», huudahti Roxalanne kiihkeällä äänellä, joka pani vereni kiertämään rajummin, »ette epää minulta sitä hyvää työtä, jota pyydän. Lupaattehan minulle säästää hänen henkensä?»
Chatellerault naurahti lyhyesti, ja minä kuulin hänen askeltensa äänen, kun hän aatoksissaan asteli huoneen lattialla.