»Mademoiselle, mademoiselle, ette saa arvioida valtaani liian suureksi. Ette saa unohtaa, että olen oikeuden palvelija. Te pyydätte kenties enemmän kuin vallassani on myöntää. Mitä voitte esittää sellaista, mikä osoittaisi, että teen oikein menetellessäni teidän toivomuksenne mukaan?»
»Helas, monsieur, en voi esittää mitään muuta kuin rukoukseni ja vakuutuksen, että tässä on tapahtunut kamala erehdys.»
»Miksi niin puollatte tätä herra de Lesperonia?»
»Hän ei ole herra de Lesperon», intti Roxalanne.
»Mutta koska ette voi ilmoittaa minulle, kuka hän on, täytyy teidän tyytyä siihen, että ainakin puhumme hänestä Lesperonina», virkkoi kreivi, ja saatoin mielessäni kuvitella, kuinka ilkeästi hän niin sanoessaan virnisti.
»Sanokaapa minulle», hän toisti, »miksi puollatte tätä herrasmiestä!»
Syntyi hiljaisuus. Mielessäni näin, kuinka Roxxalannen ylevät Kasvot synkkenivät hänen koettaessaan keksiä vastausta tähän kysymykseen; näin, kuinka hän loi maahan viattomat silmänsä, kuinka hänen kauniit poskensa hieman punehtuivat häpeästä, kun hän viimein vastasi hiljaisella, jäykällä äänellä nämä neljä sanaa:
»Minä rakastan häntä, monsieur.»
Oi, Dieu! Kuulla hänen tunnustavan se näin!
Chatelleraultilta tuli vastaukseksi kärsimätön tirskahdus, ja hänen jalkansa tömistivät uudelleen lattiaa, kun hän pysähdyttyään hetkiseksi alkoi taaskin kävellä edestakaisin Sitten seurasi pitkä äänettömyys, jonka rikkoivat vain kreivin rauhattomat askeleet. Vihdoin tiedusti Roxalanne vavahtelevalla äänellä: