Mutta liikauttaen nopeasti miekkani kärkeä, väistin hänen säilänsä syrjään, niin että se meni ruumiini ohitse. Miekkamme olivat kahdesti sattuneet tiukasti yhteen, ja nyt oli Chatellerault, joka oli tehnyt mahdollisimman pitkän syöksyn ja jonka miekka oli puoliterään saakka sivuuttanut minut, pienen hetkisen ajan täydelleen armoillani. Mutta minä tyydyin seisomaan paikallani irroittamatta säilääni hänen säilästään, kunnes hän sai takaisin tasapainonsa ja olimme jälleen alkuperäisessä asennossamme.
Kuulin Castelrouxin syvällä bassoäänellä lausutun kirouksen »Mordieux», St. Eustachen säikähtyneen äännähdyksen, kun hän jo mielikuvituksessaan näki ystävänsä elottomana maassa, ja La Fossen harmistuneen huudahduksen, kun kreivi nousi uudelleen taisteluasentoon. Mutta niistä en välittänyt. Kuten jo sanoin, kreivin surmaaminen ei ollut tarkoitukseni. Chatellerault olisi kenties menetellyt viisaasti, jos hän olisi oivaltanut sen seikan, mutta hän ei sitä tehnyt. Päättäen siitä tavasta, jolla hän jatkoi hyökkäyksiään, olin varma, että hän luuli selviytyneensä minun hitauteni tähden, eikä hän tullut vähääkään ajatelleeksi, kuinka nopeasti minun oli täytynyt liikkua päästäkseni siihen asentoon, jossa olin ollut.
Kun en ollut surmannut häntä tällä vaarallisella hetkellä, alkoi hän halveksia miekkailutaitoani. Se näkyi selvästi siitä, että hän alkoi käyttää uhkarohkeita otteita, kiirehtien saamaan kaikki valmiiksi, ennenkuin meidät kenties keskeytettäisiin. Tätä hänen maltittomuuttaan käytin äkkiä hyväkseni, koettaen riistää häneltä aseen. Väistin uhkaavan piston, antaen sen mennä läheltä — vaarallisen läheltä — itseäni, ja pyöräyttäen säilääni hänen miekkansa ympäri yritin sinkauttaa sen hänen kädestään. Se oli hyvin vähällä onnistua, mutta hän sai sen torjutuksi ja peräytyi.
Silloin hän kenties tajusi, etten ollutkaan niin halveksittava vastustaja kuin hän oli luullut, ja alkoi jälleen noudattaa aikaisempaa, varovaisempaa taktiikkaansa. Minä muutin suunnitelmaa. Olin ahdistavinani ja panin hänet vähäksi aikaa tiukalle. Hän oli vahva, mutta minulla oli se etu, että yletin pitemmälle ja olin joustavampi, ja ilman sitäkin etua olisin voinut surmata hänet nopeasti, jos olisin tavoittanut hänen henkeään. Mutta tämä leikki oli vaarallista itselleni, ja kerran oli kuolema minua hyvin lähellä, olin niin vähällä saada surmani hänen miekastaan kuin suinkin on mahdollista, jos kerran pelastuu. Hyökkäykseni oli narrannut hänet tekemään jälkipiston, kuten olin toivonutkin. Hän yritti, ja kun hänen säilänsä kiersi miekkani ympäri ja sujahti minua kohti, väistin sen taaskin, ja pyöräyttäen sitä kaaressa koetin jälleen sinkauttaa sen pois hänen kädestään. Mutta tällä kertaa se ei onnistunut minulle niinkään hyvin kuin edellisellä kerralla. Hän nauroi yritykselleni, ja niin vikkelästi, etten olisi sitä häneltä odottanut, hän irroitti säilänsä, ja hänen miekkansa koukersi kuin käärme kurkkuani kohti.
Väistin sen piston, mutta vasta sitten kun se oli enää vain muutaman tuuman päässä kaulastani, ja vaikka sainkin sen ohjatuksi syrjään, meni se niin läheltä ohitseni kuin suinkin mahdollista raapaisematta ihoa. Vaara oli ollut niin uhkaava, että kun taaskin olimme molemmat alkuasennossa, oli koko ruumiini kylmässä hiessä.
Silloin päätin lakata koettamasta tehdä hänet aseettomaksi lyömällä säilän pois hänen kädestään ja pinnistin aivojani, saadakseni hänet sellaiseen asentoon, että voisin tehdä hänet taistelukyvyttömäksi. Kun parhaillaan suunnittelin sitä — olimme silloin sekstiasennossa — tarjoutui tilaisuus äkkiä. Hänen säilänsä kärki oli alhaalla ja hän tarkkaili minua; kärki oli niin alhaalla, että hänen käsivartensa oli paljaana, ja minun säiläni oli siihen suunnattuna. Tarvitsin vain sekunnin murto-osan nähdäkseni avoimen paikan, arvioidakseni mahdollisuudet ja tehdäkseni päätöksen. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli käsivarteni ojentunut, säiläni oli suhahtanut kuin salama ja lävistänyt hänen oikean käsivartensa.
Kuului tuskankiljaisu ja sitä seuraava syvä, raivoisa murahdus, kun kreivi, joka oli haavoittunut, mutta ei voitettu, sieppasi putoavan miekkansa vasempaan käteensä ja koetti pistää sen lävitseni, sillä aikaa kun minun säiläni oli tiukasti kiinni hänen oikean käsivartensa luussa. Hypähdin vikkelästi syrjään, ja ennenkuin hän ehti uudistaa yritystään, olivat ystäväni karanneet hänen kimppuunsa ja kiskoneet miekan hänen kädestään ja minun miekkani hänen käsivarrestaan.
Seurasin katseellani sekundanttiani, kun hän astui Chatelleraultin luokse. Kreivi seisoi kalpeana, huulet tiukasti yhteen puristettuina, epäilemättä käsivarressa tuntuvasta tuskasta. Sitten hän puhutteli La Fossea, niin että se kuului minulle saakka.
»Tehnette minulle sen palveluksen, monsieur, että ilmoitatte ystävällenne, ettei tämä ollut kaksintaistelu ensimmäiseen vereen saakka, vaan à Voutrance. Käyttelen miekkaa vasemmalla kädellä yhtä hyvin kuin oikealla, ja olen perin kiitollinen, jos herra de Bardelys suo minulle sen kunnian, että ottelu aloitetaan uudelleen.»
La Fosse kumarsi ja tuli tuomaan meille tätä sanomaa, jonka jo olimme kuulleet.