Sillä aikaa kun chevalier nosti ylös maahan viskatun säilän, odotti kreivi ulkoisesti rauhallisena, minkä vuoksi silloin ihailin häntä, kuten aina on ihailtava sellaista miestä, joka suuren vastoinkäymisen kohdatessa käyttäytyy tyynesti.
Hän otti miekan chevalierilta. Hän piteli sitä sekunnin verran kahvasta miettiväisen näköisenä, ikäänkuin jotakin pohtien, ja muskettisoturi odotti maltillisesti, kunnes hän haluaisi luopua miekasta, osoittaen kohteliaisuutta kuten kaikki ylevät luonteet onnettomuuteen joutunutta kohtaan.
Yhä pitäen miekkaansa, hän nosti katseensa sekunniksi ja silmäili minua tuikean pahanilkisesti. Sitten hän naurahti, kohautti olkapäitään, vaihtoi otettaan, tarttuen miekkansa terästä kiinni, ikäänkuin aikoen tarjota sen kahva edellä upseerille. Pitäen sitä sillä tavoin, hän astahti äkkiä taaksepäin, ja ennenkuin kukaan ehti häntä estää, oli hän laskenut miekkansa nupin maahan, tähdäten kärjen rintaansa, ja syöksynyt siihen, lävistäen itsensä.
Kaikilta pääsi huudahdus, ja juoksimme hänen luokseen. Hän kellahti kupeelleen; hänen kasvonsa vääntyivät tavattomasta tuskasta, mutta hän lausui järkkymättömän pilkallisesti:
»Nyt voitte ottaa miekkani, herra upseeri.» Samassa hän vaipui pyörtyneenä pitkälleen.
Kiroten astui muskettisoturi hänen luokseen. Hän totteli Chatelleraultia kirjaimellisesti, polvistuen hänen viereensä ja vetäen miekan varovasti pois haavasta. Sitten hän komensi pari miestänsä nostamaan ruumiin.
»Onko hän kuollut?» kysyi joku, ja joku toinen vastasi: »Ei vielä, mutta hän kuolee pian.»
Kun olin jälleen pukeutunut, aioin rientää heti Hotel de l'Epéehen tavatakseni Roxalannen, tyynnyttääkseni hänen pelkonsa ja surunsa ja tehdäkseni vihdoinkin tunnustukseni.
Astuessamme kadulle, jossa hämärä alkoi pimetä, tiedustin Castelrouxilta, kuinka St. Eustache oli joutunut Chatelleraultin seuraan.
»Hän on Iskariotin sukua luullakseni», vastasi gascognelainen. »Niin pian kun hän sai tietää, että Chatellerault oli saapunut Languedociin kuninkaan käskynhaltijana, kiiruhti hän tarjoamaan tälle palvelustaan saatettaessa kapinallisia vastaamaan oikeudessa teoistaan. Hän väitti, että kuninkaalla olisi paljon hyötyä siitä, että hän tunsi maakunnan perinpohjin ja että hänellä oli ollut erittäin hyvä tilaisuus tutustua monien sellaisten miesten valtiopetoksellisiin puuhiin, joita valtiovalta ei lainkaan epäillyt.»