— Älä usko Mairen juttuja. Enhän minä oikeastaan sitä varten. Minunhan piti viedä muuan kirje postiin.
— Niinkö? sanoi Veikko-Ilmari.
— Hm, sanoi Nisse.
— No niin, jatkoi Maire, joka tapauksessa oli juna jo tullut, enkä minä enää nähnyt Kylleviä, vaikka kuinka olisin katsellut.
Rouva Lackson rupesi taas vääntelemään käsiään.
— Voi taivas sentään, mitä meidän nyt on tehtävä?
— Ei kai muuta kuin odotetaan sitten, kunnes hän tulee, sanoi Maire välinpitämättömästi ja meni huoneeseensa kuivaamaan vaatteitaan.
— Mutta jos hän ei löydä meille.
— Jestapoo, aikaihminen! huusi Maire huoneestaan. — Voihan sitä sitäpaitsi kysellä.
— Taikka soittaa puhelimella, esitti Veikko-Ilmari.