— Mitä vielä! Siinähän se tikki juuri olikin. Niin, minä nimittäin kyllä muistin niin paljon kuin että sen kadun piti olla jonkin upseerin niminen, mutta kun en minä varmasti tietänyt, minkä arvoinen se oli, oliko se Luutnantinkatu vai Kapteeninkatu vai ehkä Majurinkatu. Mutta koska minä tykkään eniten luutnanteista, niin päätin, että se olisi Luutnantinkatu.
— Hm, hm! pani Veikko-Ilmari.
— Varjele, siunaa sitä tyttöä, naurahti rouva Lackson.
Mutta Kyllevi jatkoi rauhallisesti:
— Kysyin siis torille päästyäni yhdeltä hyvin reilunnäköiseltä herrasmieheltä, missä Luutnantinkatu sijaitsee.
— Käännyitkö sinä tuntemattoman herran puoleen? huudahti Elvi. — Lapsi parka!
— No mutta en suinkaan nyt vanhojen muijienkaan! Ei ämmät koskaan tiedä yhtään mitään.
— Olisit nyt edes poliisilta!
— Pyh, pollareista minä viis, kun parempiakin on tarjolla. Ja se oli hyvin kunnianarvoisen näköinen herrasmies, oikein gentlemanni! Sillä oli niin kauniit ruskeat silmät ja pehmeä haaveellinen suu…
— Säästä meitä yksityiskohdista, minä pyydän, sanoi Elvi. — Sinä siis käännyit hänen puoleensa ja…