— Hirveätä! huudahti hovineuvoksetar. — Mitä sinä siihen sanoit?
— Minä sanoin, että haetaan Kapteeninkatu ensin, kyllä minä numeron sitten tiedän, kun vain katu löytyy. Mutta itsekseni ajattelin, että voisihan sitä sinne sen herran luoksekin mennä, ellen löytäisi tänne.
— Kauheata! Olisitko sinä uskaltanut? kysyi Maire silmät selällään.
— Hyväinen aika, enhän minä olisi ruvennut kadullekaan nukkumaan. Ja minulla oli vietävän uni, minut herätettiin jo puoli viideltä tänä aamuna.
— Ei mutta lapsi, sinä et tiedä mitä sinä puhut, huokasi hovineuvoksetar.
— Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Kyllä minä nyt aina yhden miehen aisoissa pidän.
— Mutta…
— Nyt siitä kumminkaan ei tullut mitään, sillä minä löysin tänne ja eteisen ovikin oli vielä auki, joten pääsin vallan komiasti sisälle. Minua kai jo vähän odotettiin? Jassoo, Nisse, hyvää iltaa, mitä kuuluu?
Nisse oli tullut kotiin ja tervehti Kylleviä.
— Morjens, Kyllevi. Vanha rauha. Hauskaa että löysit tänne. Sinulla on, näemmä, omenia mukanasi. Jaha, hyviä vaan ovat, niinkuin Joutsenlahden omenat ennenkin.