— Mutta isä tahtoi, että lukisin agronomiaa, koska minä kuitenkin tulevaisuudessa perin Joutsenlahden, ja silloinhan minun täytyy osata hoitaa sitä.
— Senhän voi sinun tuleva miehesi tehdä.
— Mitä myrkyn pakanaa sinä Nisse aina keskeytät minua! Ellet pidä suutasi vähän soukemmalla niin…
— Tapelkaa sovinnossa, lapset! sanoi Maire.
— Kun tuo Nisse aina mokottaa. No niin, minä tahdoin sirkusratsastajattareksi ja isä tahtoi minua agronomiksi. Renki-Kustaan mielestä taas autonkuljettajalla oli kaikkein mukavin ammatti. Ajattelin siis vähäisen sitäkin, mutta sitten minä tapasin Arma Wallin kesällä laulujuhlilla. Hän pääsi ylioppilaaksi keväällä samalla kertaa kuin minäkin, ja hän ehdotti että rupeaisimme molemmat lukemaan lakia. Se oli muka niin tyylikästä. Ja nyt minä viime viikolla kirjoittauduin lainopilliseen tiedekuntaan. Mutta kyllä se sittenkin oli vähän vajaa, etten minä mennyt sirkukseen. Harmitti monta päivää sitten perästäpäin. Elvi hei! Mitä sinun rauhaasi kuuluu? Olet kuin nukkuvan rukous. Tai kuin kuollut kiinalainen.
Elvi oli tullut huoneestaan silmät sumeina ja tukka epäjärjestyksessä.
— Antakaa minulle vähän kahvia, lapset. Olen kirjoittanut koko päivän, niin että silmiä kirvelee. Illalla on osakunnan kokous, ja silloin minulla pitää olla alustus keskustelukysymykseen valmiina.
— Mistä siellä sitten nyt taas pitäisi plärrättämän?
— Mutta Kyllevi, etkö sinä ollenkaan seuraa aikaasi! Luonnollisesti siitä katalasta seurasta, jonka muutamat alaikäiset pojannulikat yliopistossa ovat perustaneet ja jota vastaan meidän kaikkien akateemisten naisten on yhtenä miehenä noustava.
— Ahaa, sanoi Nisse. — »Naiset pois yliopistosta»! Siitähän tulee juhlallinen keskustelu. Sitä minunkin pitää tulla kuulemaan. Vaikka ei meillä Polyteekissä sellaista seuraa kaivata, meillä kun on niin vähän naisia.