Jakkula nauroi katketakseen.
— Jaaha, hyvä tietää, sanoi hän. — Nykyaikaisen nuoren siivettären korkein toivomus on siis mies ja auto. Luvut jätetään luonnollisesti kesken, kun nämä päämaalit on saavutettu. Varsin havainnollinen esimerkki keskustelukysymystä varten tuolla sisällä.
— Miten mielenkiintoista, neiti Selin! puuttui Tauno Aavikko puheeseen. — Te siis avoimesti tunnustatte tahtovanne niin pian kuin suinkin päästä naimisiin.
— Kyllä vallan, mutta en tietenkään teidän kaltaisenne poikaklopin kanssa. En minä pikkuisista mammanpojuista ja räkänokista piittaa. Ei, minusta ei mies ole mies eikä mikään, ennenkuin se on kolmekymmentä täyttänyt!
Kaikki purskahtivat nauramaan, ja Aavikko lensi tulipunaiseksi.
Mutta Kyllevi tunsi olevansa kuin kotonaan. Hän istui tyytyväisenä pöydällä ja heilutteli jalkojaan ilmassa.
— En minä vaan kenenkä kanssa tahansa naimisiin mene, älkää luulkokaan. Kyllä sillä minun tulevalla miehelläni pitää olla kreivinkruunu ja häntä perässä, muuten minä heitän hänet huuthelkkariin. Ei ränttää rookkia sitä räämiä, kun ei se muutenkaan miltään maistu.
— Rakas Kyllevi, älä viitsi huutaa noin kovasti, kuiskasi Maire hänen takanaan. — Sinun meluamisesi kuuluu varmasti kokoussaliin.
— Älä sinä Maire häiritse minun räkninkini sekoitusta. Minä olen niin pirunmoisen riehaantuneella päällä juuri nyt!
— Se on oikein se, ei saa häiritä häntä, huusi Kosti Kaipiakin. — Tiedättekö te, neiti Selin, te olette suurenmoinen! Lyön vetoa siitä, ettei osakunnalla moniin aikoihin ole ollut niin hauskaa kuin nyt.