— Hei hellumarei, luutnantti!
Kyllevi harppasi Launon luokse ja puristi kättä.
— Hyvää ehtoopäivää, pruukataan sanoa.
— Hyvää ehtoota, neiti Selin. — Mitä teille kuuluu?
— Siinähän se minun elämäni roikkuu kuin hantuuki naulassa, sanoi
Kyllevi. — Entä mitä teille yläilmoihin kuuluu?
— Vanha rauha! Kaunis ilma ja vähän kärpäsiä.
— Eikös sentään tunnu jukran jännältä liidellä siellä korkealla pilvien yläpuolella? kysyi Kyllevi silmät loistaen vilkasta mielenkiintoa.
Luutnantti Launo hymyili. Kyllevi ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka teki hänelle samanlaisen kysymyksen.
— Sitä tottuu kaikkeen, sanoi hän. — Kuten ehkä tiedätte, on ensimmäinen päivä hirressäkin aina pahin.
— Mutta ajatelkaa miten hirveätä, jos sattuisi jokin onnettomuus! sanoi
Kyllevi silmät suurina.