— Tahdotteko omenan? huudahti tyttö äkkiä ja kapusi ylös sohvalle sekä kaivoi koristaan esille kaksi suurta punertavaa omenaa.
— Ne ovat meidän omasta puutarhastamme, vakuutti hän ja ojensi Ensiolle toisen. Toisesta hän itse haukkasi aimo palan ja rupesi syömään, silmät nautinnosta loistaen.
— No, ettekö huoli?
Ali right, ajatteli Ensio itsekseen, tyytyväisenä. — Eeva tarjosi miehelle omenan. Ja mies otti ja söi.
— Eikös maistukin hyvältä, vai mitä?
— Maistuu aivan erinomaiselta, kehui Ensio. — Kerrassaan paratiisilliselta.
Ja hän ryhtyi hakkailemaan tyttöä taiteen kaikkien sääntöjen mukaan.
Hän koitteli hakkailua kerrassaan ensiluokkaisesti, omasta mielestään.
Ennenkuin juna oli ehtinyt Helsinkiin, oli hän jo saanut ongituksi, että tytön nimi oli Kyllevi Selin, että hänen isällään oli Joutsenlahti-niminen maatila, että hän oli ensimmäistä kertaa matkalla Helsinkiin, jossa hän asuisi tätinsä luona, ja että hän aikoi ruveta harjoittamaan lainopillisia opintoja.
2.
Maisteri Elvi Lackson istui pienen valkean rococo-kirjoituspöytänsä ääressä ja korjasi oppilaittensa ranskankielenkirjoituksia. Ranskankielen epäsäännöllisten verbien taivutus ei ole leikintekoa, kuten varsin helposti saattoi todeta VII-luokkalaisten poikien ja tyttöjen vihoista. Opettajatar sai piirtää marginaaleihin toisen punaisen pukin toisensa jälkeen, eikä hänen mielentilansa sen johdosta käynyt erikoisen keveäksi.