Syntyi hetken vaitiolo. Kyllevi silmäili taas itsepintaisesti Kluuvikatua. Ja Ensio Vaahti poltti savukettaan maailmantuskainen ilme suupielissään.
Ylä-Fazerin kaikilta pöydiltä kuului kuppien kilinää ja iloisten äänten sorinaa. Mutta eräässä ikkunakomerossa vallitsi haaveellinen hiljaisuus.
Vihdoin Vaahti katkaisi äänettömyyden.
— Tahdotteko te kahvia vai suklaata? kysyi hän.
— Suklaata luonnollisesti, vastasi Kyllevi. — Sen te muuten varsin hyvin tiedätte.
— Minulla on muuten jo vähän kiire, sanoi Ensio. — Pitäisi mennä luennolle.
— Kiire! sanoi Kyllevi halveksivaisesti. — Jumala loi aikaa eikä puhunut kiireestä mitään. On muuten epäkohteliasta, että herroilla on kiire, kun he ovat ulkona naisseurassa.
Kyllevi avasi palttoonsa napit ja pani turkiskauluksensa tuolinselustalle. Sitten hän otti muhvistaan käsilaukun ja käsilaukustaan pienen peilin ja rupesi järjestelemään hatun alta esiinpistäviä kiharoitaan. Näytti siltä, kuin hän olisi aikonut asettautua asumaan Ylä-Fazerille loppupuoleksi päivää.
Ensio katseli häntä silmät onnettoman rukoilevina.
— Mitä varten te ärsytätte minua?