— Kiitos. Täydellisesti. Teillähän on kerrassaan loistavat retoriset lahjat! Te olette sitäpaitsi aivan vastustamattoman suloinen, kun te innostutte noin.
Kyllevi katsoi hetkisen kriitillisesti Ensiota.
— Teillä on muuten paljon samoja ominaisuuksia kuin hänellä, sanoi hän kuin ohimennen.
Ension kasvot kirkastuivat.
— Todellako? Tuo sympaattinen koruttomuus ja rehellisyys, sielun väreilyt kuin avoimessa kirjassa, miehekkyyden ja poikamaisuuden yhdistelmä?
— Top tykkänään! Parasta että työnnymme nyt ulos, muuten tulette vielä enemmän itserakkaaksi kuin mitä te jo muutenkin olette.
He painuivat alas Fazerin rappusia, ja Ensio haki päällysvaatteensa naulakosta.
— Hei hellumarei! huudahti Kyllevi. — Teillähän on uusi tyköistuva päällystakki! Ja knalli sitten vielä. No, nytpä te vasta näytätte filminäyttelijältä. Teihin voisi oikein pihkaantua!
Ensio suorastaan säteili. Hän saattoi Kylleviä kotiin Esplanaadia ja Erottajaa pitkin kuin nuori lumoava satuprinssi pientä Tuhkimoansa. Hän jutteli ja nauroi, ja hänen valkeat hampaansa kiilsivät hänen hymyillessään. Hän oli varma siitä, että kaikki tytöt kääntyivät taakseen ja katselivat häntä.
Hän seurasi Kylleviä sisälle porraskäytävään saakka. Siellä hämärässä hän äkkiä kumartui Kyllevin puoleen hymyillen vastustamatonta ja voitonvarmaa hymyilyään.